Eurobest on Cannes Lionsin sisarfestivaali, joka palkitsee vuosittain Euroopan parasta markkinointia.

Markkinointitoimisto TBWA\Helsingin ja energiayhtiö Fortumin yhdessä innovoima ratkaisu eteni tämänvuotisessa kilpailussa Innovation-sarjan finaaliin.

Merkittäväksi saavutuksen tekee sarjan poikkeuksellisen kova taso. Koko Euroopasta nostettiin ainoastaan neljä työtä mittelemään tämän vuoden innovaatiopalkinnoista.

Pohjoismaat olivat muutenkin hyvin edustettuina. Finalistityöt tulevat Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta sekä Saksasta.

”Fortum Vipu -nimellä lanseerattu kahva auttaa ihmisiä asioimaan kaupassa turvallisemmin ja todistaa oivallisesti Fortum Circo -kierrätysmuovin monikäyttöisyyttä”, brändipäällikkö Jussi Mälkiä Fortumilta kommentoi tiedotteessa.

Fortum kehitti kahvan yhteistyössä markkinointikumppaninsa TBWA\Helsingin kanssa.

”Korona-aika heitti meille mielenkiintoisen luovan haasteen: millainen idea auttaisi Fortumia relevantisti kriisiaikana? Ja kuinka myös toteuttaa idea eristyksistä käsin? Fortumin uskallus ja ketteryys läpi koko projektin ansaitsee kyllä hatunnoston”, kiteyttää luova johtaja Ville Ohtonen TBWA\Helsingistä.

Projekti ei jäänyt markkinointitempauksesi, sillä maailmanlaajuisen huomion saanut kahva päätyi lopulta Fiskars Groupin massatuotantoon.

Eurobest julkaisee muiden sarjojen short listit tiistaina 1.12. ja voittajat seuraavalla viikolla.