Mainosseuranta

Tivi 12.10. 08:29

GDPR:n yllättävä seuraus mainosmarkkinoilla – Google hyötyy, pienet toimijat kärsivät

EU:n tietosuoja-asetus GDPR muuttaneen selvästi mainosmarkkinoiden voimasuhteita Euroopassa.

Euroopan uusi tietosuoja-asetus (GDPR) on vähentänyt mainoksiin liittyvää käyttäjäseurantaa 3,4 prosentin verran, väittää WhoTracks.me-sivuston keräämää dataa hyödyntänyt selvitys. Vastaavasti Yhdysvalloissa mainosseuranta nousi touko–kesäkuussa 8,3 prosenttia, kertoo TechCrunch.

Selvitys toteutettiin analysoimalla kuukauden ajan ennen GDPR::n voimaantuloa (huhtikuussa) ja sen jälkeen (heinäkuussa) eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten useimmin selailemia nettisivustoja.

GDPR:n vaikutus mainosseurannan vähentymiseen näkyy selvityksen mukaan lähes kaikentyyppisillä nettisivustoilla. Mainosseuranta lisääntyi ainoastaan pankkipalveluissa (+7,4 %), minkä lisäksi aikuisviihdesivustoilla mainosseurannan määrässä ei tapahtunut juurikaan muutosta.

Mainosseurannan yleisen vähentymisen lisäksi GDPR vaikuttaisi muuttaneen selvästi mainosmarkkinoiden voimasuhteita Euroopassa – eikä välttämättä haluttuun suuntaan. Erityisesti kaikista pienimpien toimijoiden asema heikentyi merkittävästi niiden markkinaosuuden laskiessa peräti 32 prosenttia pian GDPR:n:n voimaantulon jälkeen. Sen sijaan esimerkiksi Facebookin siivu kapeni vain vajaat 7 prosenttia. Tietosuoja-asetuksen jälkeisen ajan voittajalta näyttäisi tällä hetkellä Google, jonka markkinaosuus kasvoi vajaan prosentin.

TechCrunch pyysi selvityksen tehneiltä Cliqzltä ja Ghosteryltä tilastoja mainosseurannasta elo- ja syyskuulta niitä kuitenkaan saamatta. Lyhyeltä, vain kuukauden mittaiselta ajanjaksolta kerätystä datasta saatuihin tuloksiin on siis syytä suhtautua varauksella.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Internet

19.10.2018 13:57

Netti on itsestäänselvyys vain eliitille

Länsimaisten hyvinvointivaltioiden asukkaille internet-yhteys on jokapäiväinen mukavuus ja arkielämän sujuvuuden kannalta välttämätöntä. Maailmanlaajuisesti tilanne on toinen.