Digitalous

Laura Kukkonen 16.4. 11:10

Google-pomot vakuuttavat: Meille ei koskaan voi käydä kuin Facebookille

Colourbox

Googlella on aiemmin ollut haasteita bränditurvallisuuden ja mainoshuijausten kanssa. The Drumin mukaan Google on vakuuttunut, ettei sille voi käydä kuin Facebookille.

Teknologiajätti Googlen Aasian-alueen johtajat vakuuttavat The Drumin mukaan, ettei yhtiölle voi koskaan käydä samankaltaista datavuotoa, jonka jälkimaininkeja Facebook nyt siivoilee Cambridge Analyticaan liittyen.

Googlen Aasian ja Tyynenmeren alueen johtaja Karim Temsamani sekä Kaakkois-Aasiassa luottamus- ja turvallisuusasioista vastaava Arjun Narayan keskustelivat aiheesta 12. huhtikuuta Growing with Google -tapahtumassa Singaporessa.

Temsamanin mukaan luottamus kumpuaa siitä, että ihmiset käyttävät Googlea hyvin eri tavalla kuin Facebookia. Googlen teknologian pariin tullaan ratkaisemaan ongelmia, kuten tekemään tiedonhakua tai löytämään reittiohjeet Google Mapsista. Näin ollen yhtiöiden alustojen ekosysteemien toiminta on todella erilaista. Temsamani myönsi, että Google ei aina tee kaikkea oikein, mutta tavoitteena on pitää yhtiön alustat järkkymättöminä.

Narayan lisää, että Google kunnioittaa käyttäjien lupaa ja yksityisyyttä.

"Me myös annamme käyttäjille kontrollin siitä, mitä he haluavat tehdä datallaan. Tämän vuoksi uskon, että olemme paremmassa asemassa. Google on palkannut parhaita dataturvallisuuden osaajia suojaamaan "pahoja toimijoita" vastaan", Narayan sanoo.

Erityisesti Googlen omistaman YouTube-videopalvelun parissa on ollut ongelmia. Palveluun on päätynyt ääriliikkeiden mainoksia tai lastenvideoihin pedofiilien kommentteja. Narayan kuitenkin vakuuttaa, että Google muokkaa ja kehittää alustojaan jatkuvasti paremmaksi ja turvallisemmaksi.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö