Google sulkee toiminnon, jolla paljastetaan anonyymissä tilassa verkkoselainta käyttävät. Osa kustantajista jää aseettomaksi sellaisia lukijoita vastaan, jotkut ohittavat maksumuurin ja lukevat jutut ilmaiseksi, kertoo AdAge.

Google sulkee anonyymin käyttötoiminnon heinäkuun loppuun mennessä.

"Tällä on vaikutusta joihinkin kustantajiin, jotka ovat käyttäneet selainohjelmassa olevaa porsaanreikää luvattomien lukijoiden metsästämiseen", sanoo Google n yhteistyökumppanuuksista vastaava johtaja Barb Palser blogipostauksessaan.

Selainohjelmassa oli aiemmin mukana tunniste, joka paljastaa anomnyymin käyttäjän, kun hän on sivuilla. Häntä ei tunnisteta henkilönä, mutta hänen vierailunsa on ollut mahdollista estää. Tämän porsaanreiän Google nyt sulkee.

Anonyymi käyttötapa on selainkäytön valinta, jossa tietyt selaintietojen säilytystavat poikkeavat normaalista selainkäytöstä, kertoo Lukasz Olejnik, riippumaton tutkija Oxfordin yliopistosta.

"Suurin ero on, että kun sulkee istunnon, tietyt selaintiedot häviävät. Esimerkiksi ponnahdusikkunoiden tiedot ja selainhistoria häviävät", kertoo Olejnik.

Google kertoo nyt kustantajille, joihin kuuluvat muun muassa The New York Times ja Washington Post, että niiden pitää löytää uusia keinoja, joilla estää maksumuurin kiertäjät. New York Magazinen tuotejohtaja Daniel Hallac in mukaan tämä tietää lisää harmaita hiuksia kustantajille, koska ne eivät enää voi torjua anonyymiä käyttäjää entiseen tapaan.

"Teknologia, joka estää anonyymin käyttäjän verkkovierailun, ei ole jatkossa käytössä. Koko se teknologia, jolla estämme luvattoman pääsyn, on pois kustantajilta", sanoo Daniel Hallac.

Vaikka muutos on pieni, se on yksi päivitys ketjussa, jolla annetaan käyttäjille enemmän mahdollisuuksia pysyä tuntemattomana. Tämä vaikuttaa suoraan kustantajien ansaintalogiikkaan.

Apple, Facebook ja Google ovat kaikki vähentäneet viime aikoina mahdollisuuksia jäljittää käyttäjiä, minkä vuoksi kustantajat ja mainostajat ovat vaikeuksissa.

Google on muuttanut Chrome-selaimen yksityisyysasetuksia Applen vanavedessä ja nyt käyttäjät voivat estää verkkotoimintansa analysoinnin. Facebook puolestaan kehittää toimintoa, jossa käyttäjä voi poistaa käyttäjähistoriansa yhdellä klikkauksella.