Google

M&M 23.9.2014 08:33 päivitetty 4.2.2016 10:45

Googlelta suuri muutos uusien Gmail-käyttäjien rekisteröitymiseen

Markkinointiyhtiö Wordstreamin perustaja Larry Kim pitää muutosta jälleen uutena merkkinä Googlen kituvan yhteisöpalvelun epävarmasta tulevaisuudesta.

Hakukonejätti Google ei enää pakota uusia Gmail-käyttäjiä yhdistämään sähköpostitilejään yhteisöpalvelu Google+:n kanssa.

Markkinointiyhtiö Wordstreamin perustaja Larry Kim pitää muutosta jälleen uutena merkkinä Googlen kituvan yhteisöpalvelun epävarmasta tulevaisuudesta.

Uudet Gmailin käyttäjät voivat kuitenkin rekisteröityä myös Google+:n käyttäjiksi niin halutessaan.

Googlen tiedottaja selitti muutosta Kimille näin:

"Päivitimme rekisteröitymisen syyskuun alussa. Käyttäjät voivat nyt luoda julkisen profiilinsa rekisteröitymisen yhteydessä - tai myöhemmin, jos ja kun he jakavat sisältöjä, kuten Youtube-videoita, ensimmäistä kertaa."

Huhut Googlen yhteisöpalvelun heikosta tulevaisuusta alkoivat, kun Google Sosialin varatoimitusjohtaja Vic Gundora jätti tehtävänsä äkillisesti huhtikuussa. Google on kuitenkin kiistänyt huhut.

Kim arvelee silti, että tähän saakka Googlen kasvustrategiassa keskeisessä roolissa olleen Google+:n rooli muuttuu nyt merkittävästi. Pahimmillaan muutos voi tarkoittaa, että palvelun jatko on vaakalaudalla. Toisessa mahdollisuus on,  että Google vain päätti antaa Gmailin käyttäjille lisää vapautta palveluiden valinnassa.

Lähde: Talouselämä