Kilpailut

Ville Perttula 15.3.2018 13:30 päivitetty 15.3.2018 14:33

Grand One -finalistit valittiin – TBWA\Helsinki kahmi eniten finaalipaikkoja

Grand Oneen ilmoitettiin tänä vuonna mukaan 253 eri työtä.

Digimedia-alan töille tarkoitetun Grand One -kilpailussa eniten finalistipaikkoja sai tänä vuonna TBWA\Helsinki. Toimisto nappasi yhteensä 14 paikkaa kahdeksalla eri työllä.

Hasan & Partners haali kolmetoista paikkaa kymmenellä eri työllä. Mainostoimisto Bob the Robot saalisti yhdeksän finalistipaikkaa viidellä eri työllä.

Milttonin ja Hasan & Partnersin töissä tuotantoroolissa ollut Into Digital nappasi myös yhdeksän merkintää. Hasan & Partners, TBWA\Helsinki, Bob the Robot ja Idean ovat Vuoden yritys -kategorian finalisteja.
Yksittäisistä töistä parhaiten pärjäsivät Hasan & Partnersin Machine conversations sekä Milttonin ja tuotantoyhtiö Cocoan Sultanille suunnittelema kondomimainos F*ck like a finn. Molemmat nappasivat finalistipaikan neljässä eri kategoriassa.

Tänä vuonna valitaan voittaja myös Grand One X Google -kategoriassa. jonka voittaja valitaan kaikkien kilpailun eri kategorioihin jätettyjen töiden joukosta. Kriteerinä valinnalle on se, kuinka hyvin yritykset ovat hyödyntäneet analytiikkatyökaluja, eri teknologioita sekä automaatiota kasvattaakseen myyntiä ja parantaakseen asiakkaan kokemusta verkossa.

Grand Oneen ilmoitettiin tänä vuonna mukaan 253 eri työtä. Kaikki kategoriat mukaan lukien ilmoittautumisia tuli 453.

Voittajat selviävät Grand One -gaalassa 5. huhtikuuta.

Finalistit

Vuoden yritys

Hasan & Partners

Bob the Robot

TBWA\HELSINKI

Idean

 

Grand One X Google

Visma Suunta – Markkinoinin ja myynnin tehokas täyskäännös

ID BBN

Visma Software

Käyttäytymisen ennakoinnilla tehoja verkkoliiketoimintaan

ToinenPHD, Annalect

Tallink Silja

Versatile data utilization to increase preference

Carat Finland, 358, Amnet

Arla

Autoilijan Myyntiapu

Otavamedia, NettiX, ValueMotive

IF

Innovatiivisella kulttuurimuutoksella tuottavaan kasvuun

Dagmar, Dagmar Stories, Folk

Säästöpankkiryhmä

Tallink Tailor Made

Hasan & Partners, ToinenPHD, Spongecell

Tallink Silja

Lähetkö mun luo? HS Näkökulmia

ToinenPHD, TBWA\HELSINKI

Helsingin Sanomat

 

Paras verkkopalvelu

Tutki Hankintoja

Great Apes

Hansel

MyHelsinki: helping people find the best of Helsinki

Idean Enterprises, Digia

Helsingin Kaupunki

OP Kausiauto – maailman helpoin tapa vuokrata auto

OP, Avanto Ventures

OP Kevytyrittäjällä aidoksi yrittäjäksi helposti verkossa

OP

Ääni kuuluville - vaalien digitaalinen transformaatio

OP Palvelut, Nordic Morning Finland, Edita Prima

OP Palvelut

 

Paras verkkokauppa

Aurinkomatkat.fi - Asiakaskokemuksella markkinajohtajaksi

Aurinkomatkat, Finnair, Qvik, Nextage Design, Avarko

Aurinkomatkat

Hullut Päivät – verkkokauppa

Motley, Stockmann, Reaktor

Stockmann

Metsawood.online - Revolutionizing industrial wood sales

Metsä Wood, Metsä Group ICT, Tieto Finland

Metsä Wood

K-Ruoka-verkkokauppa

Reaktor, Kesko

Kesko päivittäistavararyhmä

Flight booking re-imagined/ Finnair

Finnair, Frantic, Houston Inc., Nextage Design, Nitor, Reaktor, SC5

Finnair

 

Paras mobiilipalvelu

Aurinkomatkat-sovellus - Opas aina mukanasi

Aurinkomatkat, Finnair, Nextage Design, Qvik, Avarko, CGI

Aurinkomatkat

Bolt - Rakennusalan henkilöstövuokrauksen vallankumous

Idean, Qvik, Bolt

Bolt, Digia

Flight booking re-imagined

Finnair, Frantic, Houston Inc., Nextage Design, Nitor, Reaktor, SC5

Finnair

HS app - Sinulle

Idean Enterprises

Helsingin Sanomat

Minun Telia - asiakaskokemuksen keskiössä

Telia, Nordkapp, Proekspert

Telia

Palvelupolulta ohituskaistalle

Bitfactor

Savonlinja

 

Innovatiivisin digitaalinen palvelu

Sheboard Raised by Words

Hasan & Partners, Into Digital, B-Reel

Plan International Suomi

Biscuit – World's First Loyalty Program for Dogs

TBWA\HELSINKI

Musti ja Mirri

Sample Bag

Adventure Club, Reaktor

Tommy Hilfiger

 

Paras datan käyttö

Amer Sports – Data tuntee kysynnän sykkeen

Solita, ATK Helsinki

Amer Sports

Asevalvontaraportti - datalla läpinäkyvyyttä asevientiin

Futurice, SaferGlobe

SaferGlobe, Chilicorn Fund

EduCycle - Climate Change. Gamified.

TBWA\HELSINKI, Fake Graphics, Vizeum Finland

Neste

Bringing Emotion Into Customer Insight – Ruisrock Video Analytics

CGI, Mellakka Helsinki

Ruisrock

DNA FWD - Reshaping marketing effectiveness

Fourkind

DNA

 

Paras design

The Art of Journalism

TBWA\HELSINKI, Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat

Explore Finland

SEK, Piñata, Creuna

Visit Finland

Aurinkomatkat-sovellus - Opas aina mukanasi

Aurinkomatkat, Finnair, Nextage Design, Qvik, Avarko, CGI

Aurinkomatkat

Saastamoinen Foundation Website

Hasan & Partners, Perfect Fools

Saastamoinen Säätiö

Ulkoministeriön identiteetti

358, Delicode

Ulkoministeriö

Nippu - Se läpinäkyvä vakuutuspaketti

Mirum Agency, Tieto, Agent Pekka

LähiTapiola

 

Paras toteutus

Machine conversations

Hasan & Partners, Cocoa, Into Digital, Tre Film, Spoon

Kone

Elisa X JVG

Bob the Robot, Bob the Robot Pictures, Goljat, Inuits

Elisa

100 Moods from Finland

Flatlight Creative House

100 Moods From Finland

Explore Finland

SEK, Piñata, Creuna

Visit Finland

OP Liikenneteko

Miltton Creative, Fake

OP

#IAMTOMOFFINLAND

Bob the Robot

Finnkino, Helsinki Filmi

 

Paras palvelumuotoilu

Porin dataohjattu ja osallistava brändiuudistus

Staart

Porin kaupunki

Palvelupolulta ohituskaistalle

Bitfactor

Savonlinja

MyHelsinki: helping people find the best of Helsinki

Idean Enterprises, Digia

Helsingin Kaupunki

Moona Oirepäiväkirja - Ole kehosi asiantuntija

Mediaporras

Endometrioosiyhdistys

Jäärähuolto

IVALO Creative Agency, Lucy Loves Stories, Druid

Lääkärikeskus Aava

 

Paras UX-design

Palvelupolulta ohituskaistalle

Bitfactor

Savonlinja

MyHelsinki: helping people find the best of Helsinki

Idean Enterprises, Digia

Helsingin Kaupunki

Aurinkomatkat-sovellus - Opas aina mukanasi

Aurinkomatkat, Finnair, Nextage Design, Qvik, Avarko, CGI

Aurinkomatkat

SLUSH.org

Evermade, Slush

Slush

 

Paras uuden teknologian käyttö

Augmented Climbing Wall: Motivating people to move

Valo Motion, Aalto University Game Research

Aalto University Game Research

Biscuit – World's First Loyalty Program for Dogs

TBWA\HELSINKI

Musti ja Mirri

Bringing emotion into customer insight

CGI, Mellakka Helsinki

Ruisrock

EduCycle - Climate Change. Gamified.

TBWA\HELSINKI, Fake, Vizeum

Neste

Sample Bag

Adventure Club, Reaktor

Tommy Hilfiger

Soothie

Adventure Club

Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema

 

Paras somekampanja

F*ck like a Finn - don't make a fuss, do it the finnish way

Miltton, Cocoa, Toinen PHD, Into Digital

Sultan-kondomit, Suomen RFSU Oy

Escape Train

TBWA\HELSINKI, Inside Out, Livetek, ToinenPHD

VR

Hihna247

SOK Media, Insano, Sanoma Creative / S-toimitus, Source Creative, Craft Finland, Carat Finland

S-Ryhmä, SOK Media, SOK Vähittäiskauppa, HOK-Elanto

Kesyttämätöntä kauneutta

IVALO Creative Agency, Mjölk

Kalevala Koru

Älä kerro Martille

Miltton Creative, Miltton, Cocoa, Esmes

CMI

#IAMTOMOFFINLAND

Bob the Robot

Finnkino, Helsinki Filmi

#LIFEINHEL

TBWA\HELSINKI, KLOK, Dagmar

Finavia

 

Paras somepresenssi

Karhu - Luonteeltaan laumaeläin

Hasan & Partners, Koski Syväri, ToinenPHD, Ainoa Resolution

Sinebrychoff

Suklaa ymmärtää

Vapa Marketing, Dagmar

Fazer Makeiset

Things you should and shouldn't know about Finland

Mirum Agency

Ulkoministeriö

 

Paras digitaalinen sisältömarkkinointi

#LIFEINHEL

TBWA\HELSINKI, KLOK, Dagmar

Finavia

F*ck like a Finn - don´t make a fuss, do it the Finnish way

Miltton, Cocoa, Toinen PHD, Into Digital

Sultan-kondomit, Suomen RFSU Oy

Timanttinen juttu

TBWA\HELSINKI

Helsingin Sanomat

Tuntematon sotilas tarttuu hetkiin

Hasan & Partners, Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017, Post Control, Arilyn, Mediatoimisto Voitto

Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017, SF Studios

TUI Vuoden loskaisin kisa

Bob the Robot, Bob the Robot Pictures

TUI

Suomi 100 – vuosisadan keikka

SEK

Valtioneuvoston Kanslia / Suomi 100

 

Paras verkkokampanja

#IAMTOMOFFINLAND

Bob the Robot

Finnkino, Helsinki Filmi

Kesyttämätöntä kauneutta

IVALO Creative Agency, Mjölk

Kalevala Koru

Escape Train

TBWA\HELSINKI, Inside Out, Livetek, ToinenPHD

VR

Valion joulupöytä yksinäiselle

Bob the Robot, Buena, Pulp, Dagmar

Valio

F*ck like a Finn - don't make a fuss, do it the finnish way

Miltton, Cocoa, ToinenPHD, Into Digital

Sultan-kondomit, Suomen RFSU Oy

Machine conversations

Hasan & Partners, Cocoa Mediaproductions, Into Digital, Tre Film, Whiteoaks, Spoon, The Honey Partnership

Kone

 

Paras verkkomainos

Kesyttämätöntä kauneutta

IVALO Creative Agency, Mjölk

Kalevala Koru

Pidetään yhtä isänpäivä

Bob the Robot, Bob the Robot Pictures, Wörks

Elisa

Child labour

Hasan & Partners, Hasan motion

Plan International Suomi, Kotipizza

Machine conversations

Hasan & Partners, Cocoa, Into Digital, Tre Film, Spoon, Whiteoaks

Kone

Escape Train – Suomen elokuvallisin Instagram story

TBWA\HELSINKI, Inside Out, Livetek, ToinenPHD

VR

F*ck like a Finn – don’t make a fuss, do it the Finnish way

Miltton, Cocoa, ToinenPHD, Into Digital

Sultan-kondomit, Suomen RFSU Oy

 

Paras digitaalinen ulkomainos

Elisa X JVG

Bob the Robot, Bob the Robot Pictures, Goljat, Inuits

Elisa

Dynaaminen Leffakesä

Mediatoimisto Voitto, Valve

Finnkino

Satumainen Aurajoki-sovellus

Taiste, Veijonen Consulting, Briiffi

Turun kaupunki

The Art of Journalism

TBWA\HELSINKI, Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat

 

Paras integroitu kampanja

Pidetään yhtä

Bob the Robot, Bob the Robot Pictures, Wörks, Directors Guild

Elisa

Fazer Sirkkaleipä

SEK, DigiPeople, Dagmar

Fazer Leipomot

Machine conversations

Hasan & Partners, Cocoa, Into Digital, Tre Film, Spoon, Whiteoaks, The Honey partnership

Kone

#LIFEINHEL

TBWA\HELSINKI, KLOK, Dagmar

Finavia

12-vuotiaan äitiysvaatemallisto

Hasan & Partners, Hasan motion, Hasan communications, Dagmar

Plan International Suomi

Älä kerro Martille

Miltton Creative, Miltton, Cocoa, Esmes Digital

CMI

 

Tuloksellisin kampanja

Viime hetken myynnistä hallittuun kysynnän ohjaukseen

Mirum Agency, Dagmar

Aurinkomatkat

Pelkkää Nollaa!!!

Kuubi, Dagmar, Ellun Kanat

ALD Automotive

Fazer Munkkibaari

SEK, Dagmar

Fazer

Smart Helsinki – kuinka DriveNow tuli kaupunkiin

OP, 358, Embassy Of Design, ToinenPHD, Summerhill management, Ramson, Crop Agency

OP

Kuinka lapsiäidit saivat yli 70 miljoonan ihmisen huomion

Hasan & Partners, Hasan motion, Hasan communications, Dagmar, The Honey Partnership

Plan International Suomi

Tuntematon sotilas -ilmiön rakentaminen

Hasan & Partners, Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017, Post Control, Arilyn, Mediatoimisto Voitto

Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017, SF Studios

Lisäys 15.3.2018: Paras mobiilipalvelu -kategoriaan lisätty maininta Digiasta.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö