Huonekaluvalmistaja Hakolan luova johtaja Annaleena Hämäläinen aikoo muuttaa nimensä takaisin Hakolaksi. Myös hänen miehensä ja lapsensa ottavat Hakola-nimen. Perheyritys Hakolan on perustanut Annaleena Hämäläisen isoisä, ja nykyinen toimitusjohtaja Jari Hakola on Hämäläisen isä.

Hämäläinen kertoi muutoksesta tänään Trainers’ Housen järjestämässä Mojo Tomorrow -päivässä, jossa Jari Sarasvuo haastatteli häntä perheyrityksen tarinasta ja uudistamisesta. Sarasvuo kertoi, että hänellä on ollut vaikeuksia kutsua Hakola-nimiseen brändiin vahvasti liittyvää Hämäläistä Hämäläiseksi. Hämäläinen kertoo M&M:lle, että sama virhe on sattunut monelle muullekin.

Annaleena Hämäläisen alkuperäisen, Hämäläistä harvinaisemman sukunimen Hakolan ottaminen yhteiseksi nimeksi oli itse asiassa suunnitteilla jo silloin, kun hän oli menossa naimisiin miehensä Tuomas Hämäläisen kanssa. Morsiamen vanhempia kuitenkin epäilytti, mitä perinteitä kunnioittavalla Pohjanmaalla ajateltaisiin rouvan nimen ottamisesta yhteiseksi nimeksi.

”Matkalla kirkkoon sitten päätimme ottaa nimeksi Hämäläinen. Silloin vuonna 2011 ei ollut vaihtoehtona, että lähtisin jatkamaan perheyritystä”, Hämäläinen kertoo.

Toisin kuitenkin kävi, ja taideteollisesta korkeakoulusta muotoilijaksi valmistunut Hämäläinen päätyi perheyrityksen uudistajaksi vuonna 2014.

Hämäläinen kertoo, että hänen perheensä sukunimi vaihtuu Hakolaksi ensi vuoden alkupuolella. Näin Hakolan yrittäjäperheen nimen jatkumo ei katkea.

”Kun jatkaa kolmannen sukupolven perheyritystä, on paljon luontevampaa ja helpompaa, kun kaikki heti tietävät, että olen yrittäjä enkä ulkopuolinen. Mieheni on samaa mieltä, sukunimen vaihtaminen ei ole hänelle mikään ongelma. Minun vakaa aikomukseni on jatkaa perheyrityksessä, ja toivottavasti seuraavakin sukupolvi jatkaa.”

Vuonna 1963 alkunsa saaneen perheyritys Hakolan tuotteet valmistetaan edelleen käsityönä Hakolan omalla tehtaalla Etelä-Pohjanmaalla Jurvan Niemenkylässä nykyisessä Kurikassa. Suurin osa tuotteista myydään suoraan kuluttaja-asiakkaille ilman välikäsiä.

Hakola työllistää tällä hetkellä 25 työntekijää ja lukuisia alihankkijoita Etelä-Pohjanmaan alueella. Yrityksen liikevaihto tilikaudella 2018 oli 4,1 miljoonaa euroa ja nettotulos 926 000 euroa.

Juttua päivitetty kello 12:53: muutettu sitaatin sanamuotoa.