Hanna Nordgren, 40, toimi ennen SEKiä asiakkuusjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä Ivalo Creative Agencyssä.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa asiakkuusjohtajana ja tiiminvetäjänä Tulos Helsingissä sekä seniorikonsulttina viestintätoimistossa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri.

Nordgren kertoo, että hän ei ollut suunnitellut jättävänsä Ivaloa. Tilanne kuitenkin muuttui, kun SEKistä aukesi paikka.

”Keskustelujen aikana kävi ilmi, että meidän arvomme ja tavoitteemme kohtasivat hyvin ja myös kemiat ihmisten kanssa menivät hyvin yksiin. Sitten kävi näin”, Nordgren kertoo M&M:lle.

Nordgreniin teki myös vaikutuksen se, mitä SEKissä on tapahtunut parin viime vuoden aikana.

”Talossa on vahvat resurssit ja kansainvälisen tason erikoisosaamista. SEKillä on kunnioitettava historia, minkä lisäksi viime vuosina on tapahtunut silmin nähtävä piristyminen. Kulttuurin eteen tehty hyvä työ näkyy talon ihmisissä ja arjessa”, Nordgren toteaa.

Nordgren puhuu vahvasti luovuuden puolesta. Teknologian kehittyessä eri toimijoiden rakenteet ja työkalut ovat hyvin pitkälti samoja. Luovuus on erottautumistekijä, keino jäädä ihmisten mieliin.

”Luovuus on aina ollut meidän selviytymisemme elinehto. Jos haluaa viedä tätä maailmaa eteenpäin, tarvitaan luovaa ajattelua ja halua kyseenalaistaa asioiden vallitsevaa tilaa. Kun katsoo, mitkä haasteet koskettavat nyt koko ihmiskuntaa, me tarvitsemme aikamoista luovuutta selvitäksemme”, Nordgren sanoo.

Nordgrenin rekrytoinnin myötä SEK hakee uutta voimaa erityisesti digitaaliseen osaamiseen sekä kuluttaja-asiakkuuksien johtamiseen. Modernin ja puhuttelevan kuluttajabrändin luominen vaatii ennen kaikkea ihmisymmärrystä.

”Meidän täytyy ymmärtää näiden ihmisten maailmasta jotakin sellaista, millä on heille aidosti merkitystä. Brändiä ei rakenneta yhdellä kampanjalla, vaan jatkuvalla läsnäololla ja vuoropuhelulla. Brändin on uskallettava ottaa kantaa. Perinteisesti kaikille kaikkea tarkoittaa, että ei yhtään mitään kenellekään”, linjaa Nordgren.

SEKin toimitusjohtaja Jaakko Rantala kertoo olevansa sekä asiakkaiden että toimiston puolesta tyytyväinen Nordgrenin tuoreesta nimityksestä.

”Hannan monipuolinen kanava- ja sisältöosaaminen sekä luova ajattelukyky vahvistavat osaamistamme. Lisäksi hänen digiosaamisensa kiihdyttää jatkuvan sisältötekemisemme tasoa entisestään”, Rantala toteaa tiedotteessa.

SEK teki tämän vuoden elokuussa päättyneellä tilikaudella 11,9 miljoonan euron liikevaihdon. Myyntikate oli 9,3 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 1,1 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli hieman vajaa miljoona euroa.

Toimitusjohtaja Jaakko Rantalan mukaan kasvutavoite käynnissä olevalle tilikaudelle on 10 prosenttia.

SEKin asiakkuuksiin lukeutuvat muun muassa Pauligin Juhla Mokka -brändi, Finnair, Konecranes, Visit Finland sekä Stora Enso.