Viime viikonloppuna julkaistiin helsinkiläisen Happy Hour Skateboards in uusin mallisto, jonka kuvitus on kaikille suomalaisille tuttu. Yhteistyömallisto Moomin Characters in kanssa on pienelle skeittifirmalle jo toinen. Ja lottovoitto.

Jarkko Poropudaksen ja Mikko Kempaksen vuonna 2002 perustama Happy Hour Skateboards ei kuitenkaan ole ensimmäistä kertaa tekemässä kollaboraatioita tällä tasolla. Happy Hour sai huomiota maailmalla asti tekemällä yhteismalliston Tom of Finland -säätiön kanssa keväällä 2017 ja toisen viime talvena. Molemmat myivät loppuun.

Tom of Finland -mallisto oli uraauurtava, sillä skeittauksen maailmassa ei varsinaisen avoimesti ole aiemmin puhuttu seksuaalivähemmistöistä.

”Kulttuurillinen duuni oli siinä kaikki kaikessa. Tämä oli herkkä aihe skeittaukselle, joka on erittäin miesvaltainen laji. Loppujen lopuksi kaikki kääntyi meidän eduksemme, ja näen, että projektin onnistuminen poiki muumijutun”, vuonna 2011 Happy Houriin mukaan tullut Oki Kalaoja kertoo.

Kollaboraatiot ovat pienelle skeittifirmalle kiinnostavia, mutta Kalaoja korostaa, ettei Happy Hour Skateboards halua olla pelkkien yhteistyömallistojen yritys. Siksi on tärkeää tehdä muumivaatteistakin skeittivaatteiden näköisiä.

”Haluamme aktiivisesti pitää kiinni Happy Hourin omasta ­dna:sta. Välillä tulee oma mallisto ja välillä muumimallisto, joka voi myydä vaikka Japanissa”, Kalaoja toteaa.

Yhteistyömallistot Moomin Charactersin ja Tom of Finland ­-säätiön kanssa ovat opettaneet tekijöitä paljon. Kalaoja muistuttaa, että Happy Hour Skateboards ei ole tekijöille päätyö, vaan esimerkiksi hän itse tuo maahan skeittivaatteita ja on Helsingin Punavuoressa sijaitsevan My Favorite Things -skeittikaupan yksi omistaja.

Yhteistyöt isojen yritysten kanssa ovat olleet eräänlainen markkinoinnin korkeakoulu. Ensimmäinen Tom of Finland -mallisto päätyi New York Postin ja Vice Magazinen nettisivuille.

”Ensimmäisen Tom of Finland -yhteistyön aikaan emme olleet tehneet Happy Hourin kanssa edes ikinä pressitiedotetta. Kohdeyleisö kasvoi moninkertaiseksi, ja markkinointimme piti muuttua. Siinä oli samaan aikaan mieletön venyminen, että mitä voimme tehdä, ja sen päälle vielä onnistuminen”, Kalaoja kertoo.

Muumiyhteistyösopii skeittifirmalle mainiosti, Kalaoja kehuu. Moomin Characters on antanut pienelle helsinkiläistiimille paljon vapauksia kuvitusten käytössä. Esimerkiksi värit Happy Hour Skateboardsin graafinen suunnittelija Mikko Kempas on saanut valita itse, toki hyväksyttäen ehdotuksen Moomin Chactersilla.

Mallistoon kuuluu rullalautoja eli dekkejä ja vaatteita. Hahmoista mukaan on valittu muun muassa Haisulia, Hemulia ja Pikku Myytä eli hahmoja, joissa Tove Jansson in anarkistinen taiteilijaluonne puhtaimmillaan näkyy.

Ensimmäisen muumimalliston skeittifirma teki viime vuoden elokuussa. Mallisto myi loppuun 1,5 tunnissa.

”Kyllä se vähän puun takaa tuli, kuinka kova se eka setti oli. Osalla jälleenmyyjistä oli saattanut olla inventaariossa sekunnin viive, ja he vahingossa olivat myyneet kymmeniä dekkejä liikaa. Todellinen kysyntä on edelleenkin mysteeri”, Kalaoja sanoo ennen lauantaina 4. toukokuuta tapahtuvaa toisen malliston myyntistarttia.

Lisää muumeja kansalle

Happy Hour Skate­boards tiedottaa halunneensa kuunnella toisen muumimalliston hahmovalinnoissa myös asiakkaidensa toiveita.

”Tämän takia Haisuli ­otti mallistossa pääroolin”, sanoo Happy Hour Skate­boardsin perustaja Jarkko Poropudas.

Yhteistyö vaikuttaa hyödyntävän molempia osapuolia. Skeittifirman kauttaMoomin Characters raottaa pääsyä kohderyhmään, joka ei muuten ole ensimmäisenä muumilaaksoon tunkemassa.

”On ollut virkistävää tehdä yhteistyötä Happy Hour Skateboards -tiimin ­kanssa ja kurkistaa skeittaajien maailmaan. Itseäni on ilahduttanut että muumitarinoiden rikkaus sopii niin moneen maailmaan”, kommentoi Moomin Characters Ltd:n tuottaja Marina Kela­haara.

Makialle miljoonan bisnes

Helsinkiläinen ­katumuotimerkki Makiaon ­sekin tehnyt ­monta kertaa yhteistyötä Moomin Charactersin ­kanssa. Ensimmäinen Makia-mallisto tuli myyntiin lokakuussa ja toinen huhtikuussa. Makian ja muumien ensimmäinen yhteistyömallisto oli niin suosittu, että Makian oma saitti kaatui, kun suomalaiset himoitsivat katu-uskottavaa muumitavaraa. Makian kaupallinen johtaja Totti Nyberg kertoo, että ensimmäinen mallisto myi kokonaan loppuun. Myös toinen mallisto on ollut suosittu.

”Toinen on myynyt ihan samalla tavalla kuin ensimmäinen. Voidaan sanoa, ­että se on meille miljoonabisnes”, Nyberg kommentoi. Jatkoa ei seuraa ainakaan heti, sopimus tehtiin kahdesta mallistosta.

Yhteistyö kuuluu kulttuuriin

Ei ole sattumaa, että juuri katumuoti ja skeitti­vaatemerkit ovat ajaneet nykyisin kaikkialta vaateteollisuudesta tuttua yhteistyömallistojen bisnestä. Tiimiajattelu ja yhteistyön henki on muutenkin vahva lajin kulttuurissa. Esimerkiksi Happy Hour Skateboardsilla on Suomessa oma skeittitiiminsä, ­jossa on mukana 12 skeittaajaa ”Helsingistä Ouluun”, kuten firma itse ilmoittaa.

Edes muumimallistoissa ei saada veristä kilpailua aikaiseksi. Vaikka ­Makialla ja Happy Hour Skate­boardsilla on kaupoissa samaan aikaan mallistot samalla aiheella, niitä voidaan myydä rinta rinnan. Happy Hour Skateboardsin dekkejä oli jo ensimmäisen malliston julkaisun aikaan myynnissä Makian liikkeessä Helsingissä.

Ainoa ärsyttävä muumiasia

Kevät on ­ollut Suomessa ilta­päivälehtien muumimuki­uutisten kulta-aikaa. Tove Jansson in luomat hahmot ovat Moomin Charactersin hallinnoimana tosiaankin levinneet kirjoista mukien, lakanoiden ja muiden kodintekstiilien kautta ruokakauppaan ja uuteen tv-sarjaan.

Muumit ovat ­tunnetusti suosittuja erityisesti Japanissa, jossa ­teemapuisto Moomin Valley Park on ollut menestys. ­Japanista on löytynyt myös ehkä ensimmäinen asia, joka suomalaisia muumeissa ärsyttää. Japanilaispuistossa myydään mukia, joka on myynnissä vain ja ainoastaan siellä. Eksklusiivisuus nosti someraivon. Toki ­fanaattisimmat fanit tai trokarit ovat jo hakeneet mukia Suomeen Japanista asti.

Juttu on julkaistu Kauppalehdessa 6.5.2019.