Juoman valmistaja Hartwall ja elintarvikealan yritys Fazer tuovat ensimmäistä kertaa yhdessä markkinoille tuotteen, virvoitusjuoman nimeltä Hartwall Limonadi Ässä Mix.

Hartwall Limonadi -tuoteperheen vanhimman reseptin, Hartwall Limonadi Omenan, juuret juontavat 1940-luvulle. Hartwall Limonadi -tuoteperheeseen kuuluvat myös Hartwall Limonadi Vadelma ja Hartwall Limonadi Päärynä.

Fazerin Ässä Mix -makeissekoitus lanseerattiin 1980-luvulla. Karkkipussista löytyy viisi eri makuista ja eri väristä karamellia. Nyt näistä väreistä kolme on päätynyt pulloon: musta, vihreä ja violetti.

Yhteistyönä syntynyt juomauutuus on osoitus kuluttajien ideoiden ja mieltymysten toteuttamisesta.

"Olemme todella iloisia päästessämme tekemään yhteistyötä Fazerin kanssa. Hartwall Limonadi ja Fazer Ässä Mix ovat kumpikin klassikkotuotteita, jotka ovat saavuttaneet erityisen aseman suomalaisten herkkusuiden sydämissä."

"Kahden perinteisen brändin yhteistyön tulos on kuitenkin kaikkea muuta kuin tuttu ja turvallinen – uutuus on jännittävä karkkimaku, jollaisia meiltä on paljon toivottukin", Hartwallin tuotepäällikkö Misme Halonen kertoo M&M:lle.

Fazerin Senior Brand Managerin Susanna Brummer in mukaan Hartwallin Limonadi ja Fazer Ässä Mix sopivat brändeinä hyvin yhteen.

"Kuluttajatutkimuksissa tulee usein toiveita karkkimakujen saamisesta uusiin tuotemuotoihin. Juomat ovat yksi yleisistä toiveista. Yhteistyössä Hartwall Limonadin kanssa voimme toteuttaa toiveen ja tuoda Ässä Mix -brändiä esille uudessa yhteydessä."

"Kyseessä on rajallisen ajan saatavana oleva juoma. Tavoitteena on tarjota uusi makuelämys herkkuhetkiin. Ässä Mix -karkkeja syödään usein salmiakin ja hedelmän yhdistelmänä. Uuteen juomaan löydettiin yhdessä juuri oikeanlainen resepti, jossa salmiakki ja hedelmä yhdistyvät, kuten karkeissakin.", Brummer kertoo M&M:lle.

Mitä tavoitteita uutuustuotteelle on asetettu, Hartwallin tuotepäällikkö Misme Halonen?

"Omenan makuisen limonadin resepti juontaa juurensa aina 1940-luvulle asti. Nyt tuomme limonadiin aivan uudenlaisen karkkimaun, jonka uskomme kiinnostavan uusia kohderyhmiä ja buustaavan Limonadin tunnettuutta."

"Totta kai odotamme Ässä Mix Limonadista myös myyntimenestystä – kuluttajat toivovat halloween-kekkereihin ja muihin syksyn juhliin jännittävän makuisia uutuusjuomia, joten uskomme, että uutuudesta tulee syksyn juhlapöytien hittituote", Halonen kertoo M&M:lle.

Hartwall Limonadi Ässä Mix löytyy kaupoista syyskuusta alkaen huhtikuuhun 2020 saakka.

Vuonna 1836 perustettu Hartwall on yksi Suomen suurimmista juoman valmistajista. Hartwallin emoyhtiö on tanskalainen Royal Unibrew. Hartwall teki viime vuonna 354 miljoonan euron liikevaihdon ja 83 miljoonan euron liiketuloksen.

Kauppaneuvos Karl Fazer in vuonna 1891 perustama Fazer teki viime vuonna 1 618,2 miljoonan euron liikevaihdon ja 84,2 miljoonaa euroa liikevoittoa.