Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja Kari Räisänen, 57, siirtyy PYN Elite -rahastoa hallinnoivan PYN Fund Management -yhtiön palvelukseen. Räisänen vastaa elokuun alusta lähtien rahaston sijoittajasuhdeviestinnästä.

Räisänen aloitti Helsingin Sanomissa vuonna 1994 ja työskentelee tällä hetkellä talouden ja politiikan toimittajana. Sitä ennen hän työskenteli lähes kymmenen vuoden ajan erilaisissa esimiestehtävissä, muun muassa talous-, urheilu-, ja kaupunkitoimituksessa. Räisänen on myös johtanut Helsingin Sanomien uutisdeskiä ja ollut mukana toimittajana perustamassa Nyt-liitettä.

PYNissä Räisästä viehättää yhtiön menestystarina, jota hän on seurannut sivusta yhtiön perustamisesta lähtien, yli kaksikymmentä vuotta.

”Olen ollut erityisen kiinnostunut Aasian markkinoista, ja nyt pääsen seuraamaan niitä työkseni. Vietnamin vahva kasvu tarkoittaa, että edessä on mielenkiintoisia vuosia”, Räisänen sanoo tiedotteessa.

Petri Deryng perusti PYN Elite -rahaston helmikuussa 1999, jolloin se sijoitti varansa Thaimaan osakemarkkinoille. Kahdessakymmenessä vuodessa PYN Eliten osuuden arvo on yli 26-kertaistunut. Samalla rahaston koko on kasvanut 380 000 eurosta lähes 400 miljoonaan euroon.

Vuosien varrella rahasto on toiminut myös Kiinan, Filippiinien ja Indonesian markkinoilla. Nyt PYN Elite keskittyy täysin Vietnamin pörssiosakkeisiin.

Deryng on toiminut yhtiön salkunhoitajana koko sen historian ajan. Citywire, Arvopaperi ja Morningstar ovat valinneet hänet useaan otteeseen Euroopan parhaiden salkunhoitajien joukkoon.

PYNin toimitusjohtaja Eino Laitinen sanoo yhtiön suuntaavan entistä enemmän voimavaroja asiakasviestintään, sillä se haluaa tarjota sijoittajilleen ajankohtaista tietoa markkinoista ja rahastosta.

”Epävarmoina aikoina viestinnän merkitys korostuu. Nyt saamme Räisäsen myötä tiimiin poikkeuksellista viestinnällistä osaamista”, Laitinen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa PYN näkee Vietnamin osakemarkkinan poikkeuksellisen houkuttelevana pitkällä aikavälillä.

”Koemme velvollisuudeksi tehdä rahastoa ja Vietnamin markkinaa sijoittajille mahdollisimman tutuksi. Tämä on mahdollista panostamalla asiakasviestintään ja markkinointiin”, Laitinen sanoo.