"On helpompi sanoa, että on hiljainen verrattuna siihen, että sanoisi olevansa yksinäinen. Hiljainen on jylhä ja arvostava ilmaus. Ydinjuttu on se, ettei ole häpeä olla hiljainen", toteaa toimittaja ja liikemies Sami Kuusela.

Kuusela puhuu RadioMedia n tiistaina 9. joulukuuta aloittamasta Hiljaiset-hankkeesta. Sen puitteissa kaupallinen radio päästää yksinäiset ihmiset ääneen ja yrittää yhdistää yksinäisyyden kanssa kamppailevia suomalaisia.

"Se on vähän kuin startup ja vähän kuin kansanliike", määrittelee idean isä Kuusela.

"Tarkoitus on, että tehdään jotain mediana eikä vain osoiteta ongelmiin: tuolla on se yksinäinen, voi voi!" jatkaa Kuusela.

Hiljaiset kehittyi 30-vuotisjuhlavuottaan ensi vuonna viettävien kaupallisen radiotoiminnan ja paikallisradioiden kampanjaksi mainostoimisto Superson in avulla. Toimisto esitteli Kuuselan Suomen Kuvalehteen tekemän blogi-kirjoituksen pohjalta työstetyn idean RadioMedialle.

"Perimmäinen tarkoitus on saada tähän mukaan tavallisia ihmisiä ja osoittaa, että yksinäisyys koskee kaikkia sosiaaliluokkia ja kaikkia ihmisiä. Ei ole mitään väliä, näyttääkö ulospäin menestyneeltä. Tunnen esimerkiksi monta liikemiestä, jotka näyttävät menestyjiltä, mutta joilla kotiin tullessaan on yksinäinen olo", kertoo RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller.

Kaupallisella radiolla on Suomessa noin 3,7 miljoonaa kuuntelijaa. Keskimäärin suomalaiset kuitenkin kuuntelevat vain 1,6 radiokanavaa.

"Eli se kanava, mitä kuunnellaan on todella tärkeä. Radion ihmiset ovat todella tärkeitä ihmisiä monelle yksinäiselle ja myös monille muille ihmiselle. Koska tiedämme, että kaupallisella radiolla on yhteiskunnallista merkitystä, haluamme käynnistää lumipalloefektin yksinäisyyden lievittämiseksi", Möller linjaa.

"Radio on hyvin henkilökohtainen media, se on ystävä."

Yksinäisten kaverina

Suomessa on yksinäisyyden kanssa kamppailevia ihmisiä lähes Helsingin väkiluvun verran.

Yksinäisyystutkijan, Diakonia-ammattikorkeakoulun dosentin Sakari Kainulaisen mukaan yksinäisyys on lähtöisin sosiaalisesta poissulkemisesta. Siitä, kuinka ihmiset rajaavat toisiaan sosiaalisiin piireihinsä tai niiden ulkopuolelle.

"Yksinäisyyden yksi määritelmä on, se että ihmissuhteiden puute tuottaa pahaa oloa" Kainulainen kertoo.

Radio Nova n radioäänenä tunnettu toimittaja Aki Linnanahde ja Radio Aallon taajuuksilta tuttu Anna Perho tunnistavat yksinäisyyden radioon usein soittavissa ihmisissä.

"On niin sanottuja vakiosoittelijoita. Samat tyypit saattavat soittaa useammalle kanavalle. Muutaman tyypin tiedän nimeltä", kertoo Anna Perho.

"Heistä tulee sellainen fiilis, että he ovat varmaankin aika yksinäisiä. He saattavat usein kertoa todella pitkiä pätkiä omasta elämästään, siitä miltä heistä nyt tuntuu ja mitä mieltä he ovat asioista. Tästä syntyy sellainen vaikutelma, että heillä ei ehkä ole hirveästi arkikontakteja."

Aki Linnanahteen mukaan yksinäisyys näkyy radiossa erityisesti joulun aikaan. Aamuradioon soittavat ihmiset kaipaavat tällöin juttuseuraa tavallista enemmän.

"Joulun läheisyys vielä korostaa sitä, miten tärkeä ystävä radio on yksinäisille", arvioi Linnanahde.

Kukaan ei tiedä, mihin Hiljaiset johtaa

RadioMedian toimitusjohtajan Stefan Möllerin mukaan Hiljaiset-kampanjassa on tarkoitus rajentaa väylä, jonka avulla ihmiset voivat löytää ystäviä ja keskustelukumppaneita.

Kampanjan puitteissa onkin avattu jo nettisivusto ja Facebook-sivu, josta oli tiistai-iltapäivällä tykännyt jo yli 120 ihmistä.

Hiljaiset-hankkeessa on nyt mukana 72 RadioMedian jäsenradiota. Hanke on paisunut suurimmaksi kaupallisen radion toimijoiden yhteiseksi kampanjaksi Suomessa.

"Radiossa tullaan kuulemaan yksinäisyydestä kertovia radiodokumentteja, jotka omalta osaltaan avaavat kuulijoille, mistä tässä on kyse", kertoo Möller.

Toukokuussa 2015 on tarkoitus julkaista hankkeen yhteisestä ideoinnista syntynyt malli. Hanketta ajavien toiveena on, että palvelumalli "muuttuu ilmiöksi jääden elämään kansalaisyhteiskunnan vaikuttamiskeinona".