Yhdysvaltojen asettaman Huawei-boikotin vaikutukset näkyvät toukokuun myydyimmät puhelimet -listoilla.

Vielä huhtikuussa DNA:n 10 myydyimmän puhelimen listalle nousi seitsemän Huawei-puhelinta. Nyt listalla on jäljellä enää Honor 10 ja Huawei Nova 3 -puhelimet, ja nekin sijoittuvat häntäpäähän.

Huawei Nova 3 keikisteli myös Elisa n huhtikuun listalla ensimmäisellä sijalla. Nyt puhelimen sijoitus on tippunut kahdeksanteen.

Telia n listoilla ainoana Huawein puhelimena on Honor 7S. Vielä huhtikuussa sen top kymmenen -listalla oli Honorin lisäksi kaksi muuta Huawein puhelinta, lippulaivapuhelin Huawei P30 ja Huawei P20 Lite.

Kevään päättäjäislahjat ja kampanjatarjoukset mylläsivät Telian tiedotteen mukaan myyntilistoja.

”Tasainen kisa Samsungin ja Applen välillä jatkui toukokuussa. Hyvät tarjoukset nostivat vanhempia malleja listan kärkeen, ja lisäksi OnePlussan uutuus nousi suoraan listan sijalle neljä”, Telian Jussi Vuorinen sanoo tiedotteessa.

Käytössä ja myynnissä olevien Huawei- ja Honor-puhelimien luvataan DNA:n tiedotteen mukaan toimivan normaalisti. DNA ei kuitenkaan ole varma Android-käyttöjärjestelmäpäivitysten tilanteesta.

”Nyt jo julkaistujen mallien myynti jatkuu, koska niille on luvattu normaali elinkaaren aikainen tuki ja valmistaja on kertonut huolehtivansa laitteiden tietoturva- ja ohjelmistopäivityksistä”, DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko kertoo tiedotteessa.

Mahdollinen päivitysten puute ei Aavikon mukaan vaikuta heti ainakaan edullisimpiin laitteisiin, sillä niiden käyttö on tyypillisesti kevyempää kuin kalliimpien teholaitteiden.

DNA:n myydyimmät puhelimet (edellisen kuukauden sijoitus suluissa)
  1. Samsung Galaxy J6 (3.)
  2. Samsung Galaxy A40 (-)
  3. Samsung Galaxy A7 (1.)
  4. Apple iPhone 7 (5.)
  5. Samsung Galaxy A50 (-)
  6. Nokia 7.1 (-)
  7. Honor 10 (9.)
  8. Apple iPhone 8 (15.)
  9. Huawei Nova 3 (4.)
  10. OnePlus 7 Pro (-)
Elisan myydyimmät puhelimet (edellisen kuukauden sijoitus suluissa)
  1. OnePlus 7 Pro
  2. Samsung Galaxy J6
  3. Samsung Galaxy J4+
  4. Samsung Galaxy S9
  5. Honor 7S
  6. Samsung Galaxy A7
  7. Apple iPhone 6s
  8. Huawei Nova 3
  9. Samsung Galaxy A40
  10. Apple iPhone 7
Telian myydyimmät puhelimet (edellisen kuukauden sijoitus suluissa)
  1. Samsung Galaxy S9 (-)
  2. Samsung Galaxy A7 2018 (3)
  3. Apple iPhone 8 / 8 plus (1)
  4. OnePlus 7 Pro (-)
  5. Apple iPhone 6s / 6s plus (2)
  6. Samsung Galaxy A40 (-)
  7. Apple iPhone 7 (4)
  8. Apple iPhone Xs / Xs Max (-)
  9. Honor 7S (8)
  10. Samsung Galaxy A50 (9)