Havaintoja omasta päästä, osa 7. (koska seiskaosat ovat ihan Fincherin elokuvaa):

• Äiti ja te kolme muuta lukijaa, tehdään sopimus. Ei kerrota tyttärilleni koronavaiheen päättymisestä, kun siihen tilaan siirrytään. Nämä illat mitä yhdessä vietämme, ovat olleet täynnä rakkautta, keskustelua ja sielua. En halua, en halua luopua niistä.

• On hyvä muistuttaa itseään, että jokaisella on oma kamppailu käynnissä. Hänelläkin, joka ei anna sitä vaikutelmaa. Ja se, oma kamppailu, ei tuntuisi ehkä niin raskaalta, jos aina välillä nostaisi katseensa, unohtaisi itsessään vellomisen, ja keskittyisi tukemaan toista hänen taistelussaan.

• Kuluttajansuojavirastossa saattaa olla ruuhkaa ja oikeussaleissa tämän jälkeen. Niin härskisti osa mammuttiyrityksistä kohtelee alihankkijoitaan ja asiakkaitaan. Viidakon lakeja noudatetaan paikoin siihen tapaan, että paikalle tulisi kutsua sheriffi.

• Vappu osoitti keskimäärin hämmästyttävää itsehillintää suomalaisilta. Perinteinen amatöörien dokailujuhla olikin perhetapahtuma. Ei tosin kaikille. Suurin syy koulujen avaamiselle lienee se surullinen totuus, että on kymmeniä tuhansia perheitä, joissa lapsien on terveellisempää olla koulussa. On koronaa karmeampia asioita, joiden takia yhteiskuntia ei panna poikkeustilaan.

• Lohtushoppailu on ostokäyttäytymistä, jossa paha mieli korvataan hyvällä ostamalla tavaroita verkosta. Lohtusyöminen ja -dokailu toimii tismalleen samoin. Minkään niistä vaikutus ei ole pysyvä vaan pikaisesti ohimenevää paitsi lompakossa ja vyötäröllä.

• Inspiroiva puhelinkeskustelu työasioista arvostamani ohjaajan kanssa. Varovaisesti tunnustelimme toistemme tunnetilaa. ”Miten sä otat tän?” ”Saako sen sanoa ääneen?” ”Mä olen vähän innoissani. Kuin luotu näihin olosuhteisiin.” ”Kaikki voi mennä ihan persiilleen, mutta nyt testataan, mistä meidät on tehty. Tämän jälkeen ei tartte enää arpoa.” Ohimenevää vapautunutta naurua. Kiitos, veli.

• Huumorivaroitus: kun tämä menee ohi ja rata aukeaa, seuraavana vuorossa on horonaepidemia. (huom. vitsi viittaa kaikkiin sukupuoliin.)

• Huumorille laitettiin suitset jo joitain vuosia sitten. Sillä on rajat, säännöt ja sitä kuuluu paheksua. Se on kuin kesytetty villihevonen, siltä on viety luonto. Odotan huumorin comebackia. Nauramalla täytyy saada vapauttaa itsestään ahdistusta, ennakkoluuloja ja sanoittaa totuuksia meistä.

• Varmuudella ei voi vielä sanoa, missä hallitus on ollut väärässä ja missä oikeassa, mutta varmuudella voidaan sanoa, että kaikilla on siitä mielipide. Ne ketkä eivät ole vastuussa, ovat aina eniten äänessä.

• Aivan jokainen meistä, syystä tai toisesta, särkyi nuorena. Suojellaksemme itseämme aloimme kertomaan tarinaa niin itsellemme kuin muille, joka määritti meidät ja teki meistä itseämme pienempiä. Nämä päivät kyseenalaistavat sen tarinan. Se on tervettä, vaikka se sattuu. Se on kasvua. Elämä ei tunnu hyvältä suojakertomuksen takana, roolin suojista, ainaisessa puolustusvalmiudessa. Sinulla on lupa antautua ja laskea aseet. Se vapauttaa sinut. Se palauttaa viattomuutesi.

Kirjoittaja Tommi Laiho vastaa markkinointitoimisto Folkin strategiatyöstä ja uusasiakashankinnasta.

Meidän maa ja Liisan ihmemaa

Enemmän kilahtaneita maailmaan, kiitos

Jos lastisi on painava huoli tai rakkaus, pura se

Havaintoja omasta päästä

Uusi normaali, huusi epänormaali

Onko elämä keväältä peruttu?