Häh?

Junassa lupsakka läppä lentää. Yksi konduktööri neuvoo ottamaan tavarat mukaan, tai ne ottaa joku muu. Toinen taas kuuluttaa hyvät kesät, "vaikka ensin näyttää olevan tuo joulu tulossa".

Kolmas toivottelee "Urpoille onnea, sillä teillä on nimipäivä."

Viestintäpäällikkö Mika Heijari, miksi VR ei enää pysy asialinjalla?

"Meidän toiveemme on, että konduktöörin oma persoona tulee läpi. Esimerkiksi kaukojunissa, kun junaa esitellään, henkilökunta saa käyttää luovuuttaan - yksi puhuu tupakkakopista, joku toinen pössyttelykopista."

"Viime vuosina olemme panostaneet henkilökunnan koulutukseen, jossa käymme läpi kuulutusten teknistä puolta ja toisaalta mukavan asiakaskohtaamisen tekijöitä - katsekontaktin tärkeyttä ja muita normijuttuja. Siinä yhteydessä kannustamme ihmisiä myös olemaan oma itsensä. Siis silloin kun on hyvä päivä."

Asuuko jokaisessa konduktöörissä Esa Pakarinen?

"On se vähän näin. Meillä on tiettyjä persoonia, joista asiakkaat tietävät, että tänään on taas tämä isäntä junassa. Varsinkin vanhemman ikäpolven työntekijöillä on kuulutuksissa tällaista varmuutta."

"Mutta jos on itselle vierasta, sitten kerrotaan vain, että juna saapuu Kajaaniin kello 20.30. Missään nimessä emme toivo tekopirteyttä."

Entä se rouva, joka käyttää vihreää VR-brändin väristä

kimallekynsilakkaa. Onko se yhtiön valikoimista?

"Ei meillä semmoista ole, mutta kiva että käyttää. Meille riittää se, että asiakaspalvelutehtävissä käytetään yhtiön työasua ja yleisilme on siisti. Kynsilakka, käkkärät hiukset tai ei hiuksia ollenkaan - ne ovat henkilökohtaisia asioita."

Pyydetäänkö teiltä palautteessa laittamaan vitsiniekat kuriin?

"Joskus, meitä on moneen lähtöön. Mutta ehkä he sen 50 sekunnin kuulutuksen kestävät. Pääasiassa ihmiset kiittelevät, että olipa mukava matkustaa kun henkilökuntakin oli hyvällä päällä."

Aikooko VR profiloitua hauskemmaksi vaihtoehdoksi, kun rautatiet vapautuvat kilpailulle?

"Toivottavasti. Siitähän ei ole tietoa, onko tulevien muiden yhtiöiden junissa henkilökuntaan ja miten he toimivat."