Yksilöitäviin kuvatuotteisiin keskittyvä Ifolor käynnistää kansainvälisen kasvuvaiheen. Viidessätoista maassa toimiva sveitsiläinen perheyritys panostaa vahvasti markkinaosuutensa kasvattamiseen Pohjoismaissa ja ponnistaa tavoitteeseen Suomesta.

Tavoitteen toteuttamiseksi Ifolor on nimittänyt Kati Sulinin konsernin johtoryhmän jäseneksi ja Pohjoismaiden toimitusjohtajaksi marraskuun alusta lähtien. Ifolor Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Leena Lamminen jatkaa yhtiön talous- ja varatoimitusjohtajana.

Ifolorin liikevaihto oli viime vuonna yli 93 miljoonaa euroa, josta Pohjoismaiden osuus oli noin viidennes. Tällä hetkellä Ifolor on johtava kuvatuotteiden valmistaja Pohjoismaissa, ja suurin asiakaskunta sillä on Suomessa.

”Markkinat Pohjoismaissa ovat hyvin paikallisia, ja näemme merkittäviä kasvumahdollisuuksia erityisesti Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Vahva asemamme Suomessa sekä Keravan valokuva- ja kuvatuotetehtaamme kapasiteetti ja laatu luovat erinomaisen pohjan liiketoimintamme kasvulle”, sanoo Ifolor-konsernin toimitusjohtaja ja yrityksen omistaja Hannes Schwarz.

”Vauhtia kunnianhimoisten tavoitteidemme toteuttamiselle antaa Kati Sulinin monipuolinen osaaminen brändin, datan ja digitaalisen liiketoiminnan johtamisesta”, hän jatkaa.

Kati Sulin siirtyy Ifolorille tietoliikennekonserni DNA:n Chief Digital Officerin tehtävästä. Hän on vastannut DNA-brändin kehityksestä, dataohjatusta asiakaskokemuksesta ja online-liiketoiminnasta.

Sulinilla on monipuolinen kokemus suomalaisen liike-elämän johtotehtävistä. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Sanoma-konserniin kuuluneen sisältömarkkinointitoimisto Head Office Finlandin toimitusjohtajana, Fazer-konsernin online- ja mediajohtajana sekä viestintätoimisto Hill & Knowltonin operatiivisena johtajana. Lisäksi hän on Pihlajalinnan, LähiTapiola Henkivakuutusyhtiön, Kalevala Korun ja Viestilehdet Oy:n hallituksen jäsen.

”Ifolorin tuotteilla ihmiset tallentavat elämäntarinaansa ja jakavat muistoja toisilleen. Kun yhdistämme tämän ainutlaatuisen tunnesiteen ja maailman jatkuvan muutoksen yhä kuvakeskeisemmäksi, meillä on hyvät lähtökohdat rakentaa liiketoiminnan kasvua”, Kati Sulin sanoo.

Ifolorin tarina alkoi Suomessa vuonna 1926. Vuosikymmenten varrella myös Kuva-Sampona ja Ifinä tunnettu yritys toi markkinoille muun muassa valokuvien postimyynnin ja kehitti kymppikuvan. Vuonna 2006 sveitsiläinen perheyritys Photocolor AG osti Ifin, ja yhtiön nimi muuttui Ifoloriksi. Nykyään yhtiön hittituotteita ovat kuvakirjat sekä omista kuvista tehdyt sisustustaulut.