Omaperäisistä ja puhuttelevista markkinointiteoistaan tunnettu huonekalujen myyjä Ikea yllättää taas. Muun muassa AdAge ja Trend Hunter -sivusto kertovat Belgian Ikean yhteistyössä luovan toimiston Ogilvy Social.Labin kanssa luomasta erikoisesta esineestä nimeltä Müpolash.

Esine on eräänlainen yhdistelmä Ikean huonekaluja, joita ihmiset jakavat kuluttajadatan mukaan ahkerimmin Instagram-kuvapalvelussa. Näihin lukeutuvat muki, ruukku, lamppu sekä hylly. Myös esineen nimi on näiden elementtien yhdistelmä.

Kyseessä on 100-prosenttisesti biohajoavista materiaaleista valmistettu, 3D-tulostuksen kautta valmistettu tuote. Idea on, että ihmiset jakaisivat kuvia tuotteesta Instagramissa ja Ikea saisi näin ollen enenevässä määrin huomiota myös nuorten yleisöjen joukossa.

Osana kampanjaansa Ikea on antanut yhden kappaleen näytille Gentin kaupungissa sijaitsevaan designmuseoon. Müpolashia on valmistettu yhteensä vain viisi kappaletta. Näihin voi päästä käsiksi tekemällä juuri sen, mihin Ikea tähtää: julkaisemalla aiheeseen liittyvän postauksen somessa.

Dataa ja analytiikkaa hyödynnetään tunnetusti tuotekehittelyssä varsin paljon. Ikean tuore ratkaisu on kuitenkin astetta omaperäisempi ja mitä ilmeisimmin jälleen yksi nokkela tapa nostaa brändi puheenaiheeksi.