Kahvilat ja ravintolat voivat nyt Suomessakin lisätä Instagram-profiiliinsa napin, jota klikkaamalla asiakas voi tehdä suoraan ruokatilauksen. Nappi ohjaa Foodoran palveluun.

“Ihmiset hoitavat nykyään monia arjen toimiaan puhelimen kautta, ja on tärkeää, että eri sovellukset partneroituvat tarjotakseen kuluttajille mahdollisimman käteviä ostopolkuja ja asiakaskokemuksia. Foodora on Suomen ja Pohjoismaiden suurin ruoan tilaus- ja toimituspalvelu, ja uskomme, että yhdessä Instagramin omistavan Facebookin kanssa voimme tarjota kuluttajille vaihtoehdon, joka sopii näppärästi heidän arkeensa”, Foodoran markkinointijohtaja Nora Särkkä sanoo tiedotteessa.

Facebookin Pohjoismaiden ja Suomen maajohtaja Sam Rihani sanoo, että Facebook toi ominaisuuden kuvapalveluunsa toukokuussa ja olevansa iloinen Foodora-kumppanuudesta.

“Tiedämme, että yrityksillä on ollut erittäin vaikeaa viime aikoina, mistä syystä pyrimme jatkuvasti löytämään uusia tapoja, millä sovelluksemme käyttäjät voivat löytää tiensä yritysten palvelujen pariin”, Rihani sanoo tiedotteessa.

Foodora kertoo olevansa ensimmäinen Suomessa, joka on ottanut toiminnallisuuden käyttöönsä.

Foodora toimii Suomessa yli 80 paikkakunnalla.