Vuoden toimisto 2018

Laura Kukkonen 9.2. 08:03 päivitetty 9.2. 10:00

Ivalo lähti mukaan Vuoden toimisto -mittelöön voitto mielessä

Antti Nikkanen
Vuoden toimisto -tutkimuksessa ensimmäistä kertaa mukana ollut Ivalo Creative Agency voitti pienten markkinointiviestintätoimistojen kategorian. Etualalla Ivalon perustajiin kuuluvat Ilkka Ruotsalainen ja Leena Komulainen. Lippikset olivat toimiston oma luova idea.

Vuoden toimisto -tutkimuksen pienempien markkinointiviestintätoimistojen voittoon ylsi ensi kertaa kisassa mukana ollut Ivalo Creative Agency.

Ivalon perustajaosakas Ilkka Ruotsalainen kertoo, että toimisto halusi mukaan pääasiassa oman markkinoinnin näkökulmasta. Ruotsalainen vakuuttui Vuoden toimisto -kilpailusta nähtyään sen vaikutukset. Hän odotti kisasta voittoa, ja sehän sieltä napsahti.

”Viime vuonna kisan idea eli omilta asiakkailta kysyminen tuntui hassulta. Siellä oli kuitenkin isoja toimistoja mukana ja ne saivat siitä iloa markkinointimielessä. Halusimme lähteä mittelemään niiden kanssa."

”Teemme jatkuvasti asiakastyytyväisyysmittausta ja kuvittelemme, että meillä on hyvä käsitys siitä, mitä asiakkaat toivovat. Jännittävää nähdä, onko siinä eroa”, Ruotsalainen kertoo.

Ivalon kanssa shortlistoilla olivat Folk Finland, Sherpa, Superson ja tamperelainen Villivisio.

Markkinointiviestintätoimistojen kategorioissa tärkein syy toimistovalinnassa on luovuuden taso. Asiakkaiden näkemysten mukaan Ivalo Creative Agency on tutkimuksen luovin toimisto.

”Ivalo on luovien suunnittelijoiden perustama, ja luovuus on yrityskulttuurissamme joka tasolla. Luovuus ei ole vain suunnittelijoiden vastuulla vaan koko tiimin. Se on suurimpia kilpailuetujamme”, Ruotsalainen sanoo.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Musiikkipalvelut

20.02.2018 17:09

Spotify kaavailee uutta aluevaltausta

The Guardian ja musiikkialan julkaisut arvelevat työpaikkailmoitusten perusteella, että Spotifyssa on käynnissä kaiutinprojekti.