Nimitykset

Laura Kukkonen 12.12.2018 09:44

Ivalon toimitusjohtajana aloittava Henri Valtere: "Oman hännän nosto on paikallaan"

Ivalon toimitusjohtaja Henri Valtere

Henri Valtere aloittaa Ivalo Creative Agencyn toimitusjohtajana tammikuussa.

Henri Valtere on nimitetty Ivalo Creative Agencyn toimitusjohtajaksi.

Valtere lähti viime vuodenvaihteessa TBWA\Helsingiltä, jossa hän työskenteli kuluttajamarkkinoinnista ja asiakkuusjohdosta vastaavana johtajana ja osakkaana. Tänä vuonna hän on toiminut itsenäisenä konsulttina.

Valtere kertoo, että hänen ja Ivalon osakkaiden verkostot ovat ristenneet ja yhteisiä tuttavia riittää. Aloite uudesta pestistä tuli Ivalosta. Pitkät ja perusteelliset keskustelut johtivat Valtereen nimitykseen. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 2. tammikuuta.

"Ivalon tyyppisen firman vetovastuu on hieno tehtävä. Toimistolla on huikea potentiaali ja siellä on huikeita tyyppejä töissä. Olen toiminut pitkään alalla ja vetänyt ennenkin isoja kokonaisuuksia, mutta tämä on erilainen mahdollisuus luoda uutta", Valtere kertoo M&M:lle.

Ennen toimistopuolelle siirtymistään Valtere on työskennellyt brändimarkkinoinnin parissa esimerkiksi Hartwallilla, L’Oréalilla ja Red Bullilla.

Valtere ei tässä vaiheessa kerro tarkoista visioistaan toimiston suhteen.

"Ensimmäisenä Ivalosta kävi selväksi, että siellä on monipuolista osaamista ja pieni oman hännän nosto on paikallaan. He eivät ole tuoneet omaa osaamistaan tarpeeksi esille", Valtere sanoo.

Hän visioi Ivalosta toimistoa, joka toimii markkinointiviestintää laajemmin.

"Tiedän, että luovuudelle on paljon kysyntää. Se ei koske vain brändejä, vaan myös niiden taustalla olevaa liiketoimintaa. Jokainen yritys miettii tällä hetkellä, miten tässä uudessa maailmassa ja uudentyyppisiä kilpailijoita vastaan toimitaan. Luovuuden kautta brändit voivat vaikuttaa yhä enemmän yhteiskuntaan, tehdä isoja asioita ja menestyä entistä paremmin", Valtere sanoo.

Ivalon perustajaosakas ja luova johtaja Ilkka Ruotsalainen toteaa, että Valtere tuo toimistoon positiivista energiaa ja vahvaa näkemystä tulevaisuudesta. Molempia tarvitaan jatkuvan muutoksen ja uuden oppimisen maailmassa.

"Lisäksi hän on erittäin joviaali kaveri, josta puhutaan pelkkää hyvää niin tekijöiden kuin asiakkaiden taholla. Se on plussaa, sillä meillä on täällä sataprosenttinen kusipäisyyskielto", Ruotsalainen veistelee tiedotteessa.

Ivalo Creative Agencyn liikevaihto miltei tuplaantui viime vuonna noin 2 miljoonaan euroon. Liiketulos oli 472 000 euroa. Toimisto työllistää tällä hetkellä 28 luovan alan ammattilaista. Ivalon suurimmat asiakkaat ovat Posti, Helen, Silmäasema ja SOK.

Ivalo palkittiin keväällä Vuoden toimisto -kilpailussa.