Radiojuontaja Jaajo Linnonmaa on kehitellyt jo muutaman vuoden ajan virtuaalimatkailupalveluaan, verkkoyhteisöä, jossa ihmiset voivat jakaa ja katsella 360-videoita ympäri maailman. Hän esitteli ideansa vuonna 2016 Slushissa ja vuonna 2017 VirtualTraveller lanseerattiin applikaationa, mutta reilu vuosi sitten palvelu siirrettiin verkkosivustolle.

”Huomasimme nopeasti, että palvelu pitää siirtää webbiin, jotta ihmiset voivat helposti ladata videonsa sinne.”

Nyt virtuaalimatkailuyhteisössä on noin 150 travelleria, kuten Linnonmaa jäseniä kutsuu, ja 360-videoita on ladattu palveluun noin 1 500. Palveluun voi rekisteröityä ilmaiseksi.

Alkuperäinen idea 360-videoiden keräämiseksi yhden palvelun alle oli, että Linnonnmaa halusi mahdollistaa liikuntarajoitteisten ihmisten matkustamisen ympäri maailmaa.

”Se ajatus ei ole siitä mihinkään kadonnut, mutta kun olimme viime vuonna ehdolla Digiday Europessa Vuoden eurooppalaiseksi videoalustaksi, ymmärsimme, että tässä on skaalautumisen mahdollisuus. Nyt on vuorossa palvelun kaupallistaminen”, hän kertoo nyt.

Viime viikonloppuna Matkamessuilla Helsingissä Linnonmaa oli kauppaamassa ideaansa kunnille ja kaupungeille. Linnonmaa lähettää travellerinsa kuvaamaan kaupungille matkailuvideoita suomeksi ja englanniksi, jotka kaupunki saa esitettäväksi omalla kanavallaan palvelussa.

”Yritämme kontaktoida kaikki kaupungit ymmärtämään, että se edistää matkailua, jos turistit voivat etukäteen tutustua virtuaalisesti paikallisiin nähtävyyksiin ja aktiviteetteihin.”

Yhteistyökumppaneina VirtualTravellerilla on jo muun muassa Helsingin kaupungin markkinoinnin MyHelsinki, autokauppa Veho Airport ja urheiluseura HIFK.

Tubettajat ja kaverit apuna markkinoinnissa

Markkinoinnissa Linnonmaa on hyödyntänyt sosiaalisen median vaikuttajia, laajaa ystäväpiiriään ja omia kanaviaan. Videoita palveluun ovat tehneet muun muassa Roni ja Miklu Bäck, juontajakollega Anni Hautala ja näyttelijä Antti Luusuaniemi.

Nokia osti kampanjan, jossa sen uusin puhelin vietiin Chicagoon Lauri Markkaselle. Sitä lähtivät viemään tubettajat Jaakko Parkkali ja Arttu Lindeman, jotka kuvasivat videoita ja jakoivat ne myös omille seuraajilleen.”

Linnonmaa on lähestynyt myös suoraan ulkomaisia Instagram-vaikuttajia.

”Mulla on aamuradio ja sosiaalisen median kanavat. Ne ovat toistaiseksi riittäneet aivan hyvin, mutta ulkomaille kun mennään, pitää panostaa vähän enemmän markkinointiin. Olen lähettänyt viestiä ulkomaalaisille Instagram-vaikuttajille, joilla on paljon seuraajia, ja jotkut ovat jo siirtäneet videoitansa palveluumme.”

Lentopisteitä näyttökerroista

Hyöty VirtualTravellerin jäsenyydestä tulee jäsenelle Finnairin lentopisteiden muodossa.

”Yksikään sosiaalisen median palvelu ei palkitse millään tavoin sisällöntuottajia. Esimerkiksi minulla on Instagramissa 283 000 seuraajaa, eikä Instagram ole koskaan maksanut mulle siitä penniäkään. Keksin, että vaihdetaan katselukerrat lentopisteiksi, eli kun kuvaa meille videoita, saa katselukertojen perusteella lentopisteitä”, Linnonmaa selittää.

”Yksi travellerimme on vaihtanut jo 50 000 pistettä. Hän lensi bisnesluokassa Dubaihin ja takaisin”, hän jatkaa.

Finnairille hyöty tulee uusien kanta-asiakkaiden muodossa.

”Varmaan kaikilla lentoyhtiöillä on se ongelma, että nuoret eivät ole kiinnostuneita liittymään kanta-asiakkaiksi, koska he matkustavat aina halvimmilla mahdollisilla lennoilla. Tämä edellyttää travellerilta sitä, että hänen pitää ensin liittyä Finnairin kanta-asiakkaaksi voidakseen alkaa kerätä pisteitä.”

Lentomatkustamisen ilmastovaikutukset on myös otettu huomioon.

”Jos lentopisteet tai lentäminen ei kiinnosta, lunastetuilla lentopisteillä voi myös istuttaa puita. Siihen liittyen teemme yhteistyötä suomalaisen firman kanssa. Tietysti tällä palvelulla tähdätään myös siihen, ettei porukan tarvitsisi matkustella niin paljon. Kun voi etukäteen katsoa, mitä kohteessa on, välttää myös turhat reissut.”

Vr-tekniikan kehitystä odotellessa

Rahoiksi Linnonmaa ei ole virtuaalimatkailulla vielä lyönyt. Hän on saanut kahdella rahoituskierroksella noin 200 000 euroa yksityisiltä sijoittajilta sekä myös tukea Business Finlandilta. Firma on rekisteröity kaupparekisteriin nimellä 1 Enormous Elephant Oy. Sen liikevaihto oli 21 000 euroa viimeisimmällä tilikaudella ja liiketoiminnan tulos 160 000 euroa miinuksella. Yritys työllistää tällä hetkellä neljä henkilöä.

360-videot ovat parhaimmillaan, kun niitä katsoo virtuaalilaseilla, ja niiden käytön nopeampaan yleistymiseen Linnonmaakin uskoi vielä vuonna 2016 keksiessään liikeideansa.

”Olemme huomanneet nyt muutaman vuoden aikana, etteivät vr-lasit yleisty sillä tavoin, että ihmiset istuisivat ne päässä kotisohvalla.”

Toki 360-videoita voi katsoa myös ilman vr-laseja, mutta sitten kun vr-tekniikka yleistyy, Linnonmaa on valmis.

”Kun muutaman vuoden kuluttua markkinoille tulevat sellaiset vr-lasit, joissa ei ole mitään piuhoja ja joissa on netti sisällä, niin on äärimmäisen mukavaa, että meillä on silloin valmiina palvelu, jossa on tarjolla 10 000 videota.”