Kuuntelin modernia puheradiota. Äänen perusteella kaksi naista, korjaan: naisoletettua, keskustelivat neljännen aallon feminismistä. He aprikoivat yhä olevan olemassa ihmisiä, jotka samaistuvat syntymäsukupuoleensa. Sukupuoli ei ole enää biologinen ja geneettinen totuus vaan reflektio. Individualistina ja humanistina kannatan tätä ajatusta vaikka se on täysin järjetön. Itse samaistuin syvästi Bradley Cooperin hahmoon elokussa A star is born. Olen nyt Jack.

Jyrki Lehtolan Tesla Metsässä on sairaan hauska teos. Se viiltää auki haavoja, joista ei saisi enää puhua. Eniten riemastuin pakinasta, joka käsitteli ruokaa. Enää emme syö, jotta välttyisimme kuolemasta nälkään. Tai näin ajattelee länsimainen, itsekeskeisyydessään rypevä maailmanparantaja, joka ei milloinkaan ole nähnyt sitä vaivaa, että auttaisi kädestä pitäen heikompiaan. Hän on keksinyt jokaisen suupalan olevan jeesuksen ihme ja hän itse se jeesus. Oman kodin turvassa huolella valittu ja johonkin uskomukseen perustuva ateria on moraalinen, suuntaa näyttävä teko. Katso ja seuraa maailma, söin avocadon! Meksikossa tehdään samaan aikaan sen johdosta surma.

Joillekin taas annos on hyvinvoinnin ja onnellisuuden kiistaton lähde. Hyvinvoinnista puhutaan enemmän kuin ikinä niillä suilla, jotka voivat eniten pahoin. Hyvinvointi-käsite on plasebo. Kun joku saarnaa aiheesta, voi olla varma että siellä itketään iltaisin itseään uneen. Mene nyt reppana edes harrastamaan seksiä, koska se saa sinut edes hetkeksi unohtamaan hämärtyneen todellisuudentajusi, on terveellistä ja palvelee edes yhtä toista ihmistä. Järjellä ei ole mitään tekoa hyvinvointiuskonnossa.

Toisinaan joku julistaa olevansa järki-ihminen, aikuinen tai vastuullinen. Älä narraa. Onko samaan aikaan järkevää tuijottaa 30 tuntia viikossa kädessä olevaa metallipalaa? Onko järkevää olla riippuvainen? Onko järkevää pelätä muiden mielipiteitä? Onko järkevää jättää koko oma elämä elämättä ja uskaltaa olla tekemättä mitään? Onko järkevää noudattaa ihmisen keksimiä sääntöjä? Onko järkevää äänestää narsisteja maan johtoon? Onko järkevää tuhota koko maapallo kahdessa sukupolvessa? Missään ei ole mitään järkeä, mutta teemme tuota kaikkea silti.

Me poispilatut, sotaa kokemattomat, kuplassa kasvaneet kermaperseet emme tartu enää toimeen vaan otamme kantaa mieltä vailla. Meillä on aivan liian paljon aikaa loukkaantua muiden puolesta, ja se näennäishuoli palvelee vain omia tarkoitusperiämme. Norsunluutornistamme käsin kerromme miten maailma makaa ja miten tulee elää. Siihen laitetaan länsimaissa miljoonia tunteja vuodessa. Jos kaikki se paheksumiseen käytetty aika olisi pantu merien puhdistamiseen muovista, meret olisivat merkittävästi puhtaampia. Se on fakta. Tiedättekö miksi vajakit ovat huolissaan 16-vuotiaan hyvinvoinnista? Ei se johdusta Gretasta vaan omasta häpeästä. Pieni ääni näiden pienien sielujen sisällä huutaa: ”miksi sinä et tehnyt mitään! Miksi lapsen pitää tehdä tämäkin puolestasi!”

Tyttäreni opetti minulle ennen psykan kirjoituksia, että ajattelua on kahdenlaista: analyyttistä ja intuitiivista, mutta kaikessa on mukana tunne. Olin teoriasta samaa mieltä, mutta väitin todellisuuden olevan päälaellaan. Kaikki toimintamme perustuu tunteeseen, joita koitamme perustella ajattelulla. Nyt kun meillä on ihan liian helppoa, tunteistamme on tullut huomiomme keskipiste. Mietimme koko ajan miltä meistä tuntuu ja miten voisimme ruokkia omia tunteitamme. Mitä minä saan tästä? Lisää mielihyvää mulle heti! Missään nimessä kukaan ei ole valmis kohtamaan mitään, joka vaatisi jotain; oman ajattelun tai käytöksen muutosta. Ikävät tunteet ovat tosi epätrendikkäitä. Koska I love me –prosessi on ikuisesti kesken, ihminen ei tule olemaan milloinkaan valmis rakastamaan muita tai jotain tarkoitusta itseään enemmän. Kun oma minä on maailman keskipiste, se johtaa hulluuteen.

Tytär kuunteli ja löysi hyviä havaintoja omista kokemuksistaan. Hänen mukaan esimerkiksi isän yösyömisessä ei ole mitään järkeä, vaan se on hölmöä ja eläimellistä sekoilua. Valitteli ettei voi kirjoittaa psykan kokeeseen, ettei missään ole mitään järkeä, koska se ei ole vallitseva totuus.

Lue lisää: Kun minäkuva on sekavampi kuin läheisten näkemys

Lue lisää: Älä tee mitään, jos et ymmärrä mikä on brändi

Kirjoittaja Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.