Jarkko Vepsäläinen on nimitetty markkinoinnin palvelutoimiston Avidly n liiketoimintajohtajaksi ja Suomen-johtoryhmän jäseneksi. Hän siirtyy Avidlyyn Promotion Point North in toimitusjohtajan paikalta.

Aiemmin Vepsäläinen on työskennellyt myös muun muassa Dagmar in luovana johtajana ja strategina sekä Nordic Morning -konserniin kuuluvan sisältötoimiston Sitruksen johtajana. Vepsäläisellä on vahva tausta luovan työn mahdollisuuksien vahvistamisessa ja digitaalisuudessa.

“Haluamme olla asiakkaiden paras luova ja digitaalinen markkinoinnin kumppani. Jarkossa yhdistyvät erinomaisella tavalla luovuus, business-osaaminen sekä digitaalinen ajattelu. Persoonana hän on kehittävä jai idearikas henkilö”, sanoo Avidlyn operatiivinen johtaja Teea Björklund nimitystiedotteessa.

Avidlyssä Vepsäläisen vastuualueena on mainonta- ja brändiliiketoiminnan palvelualueen myynti ja kehittäminen. Vepsäläisen houkuttelivat taloon Avidlyn monipuolinen osaaminen ja kansainvälisen kasvuyhtiön mahdollisuudet.

“Markkinointi on edelleen nopein tapa luoda muutosta ja kasvua. Kompleksisessa toimintaympäristössä brändin merkitys rakennetaan kuitenkin yhä laajemmalla skaalalla. Markkinoinnin, viestinnän ja myynnin on vaikutettava samaan suuntaan, brändin merkitystä vahvistaen”, Vepsäläinen sanoo.

Vepsäläisen tiimissä työskentelevät Avidlyn Helsingin-toimiston suunnittelijat, studio ja osa asiakkuusjohdosta. Työssään Vepsäläinen painottaa erityisesti yhteistyön merkitystä ja luovuuden tuomista kaikkialle organisaatioon.

“Juuri eri osaamisalueiden ketterä ja saumaton yhdistäminen on yksi Avidlyn kiistattomista vahvuuksista. Luovuus kasvaa luottamuksen ilmapiiristä, jossa ihmiset ovat valmiita lähtemään muutokseen mukaan ja tekemään yhteistyötä sekä keskenään että asiakkaan kanssa.”

Vepsäläinen uskoo, että markkinoinnin tulevaisuus on entistä enemmän teoissa ja että merkityksellisyys erottaa menestyvät ja kasvavat brändit muista.

“Brändien tulee entistä enemmän kyetä luomaan asiakkailleen aitoa arvoa ja merkitystä. Sitä luodaan vain ryhtymällä sanoista tekoihin. Yhä useammin se tapahtuu digitaalisesti”, Vepsäläinen sanoo.

Avidly eli entinen Zeeland Family on Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä listattu markkinoinnin palvelutoimisto ja markkinoinnin automaatioyhtiö, joka toimii 15 toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Avidlyllä on noin 230 työntekijää.