Uuden konseptin myötä Järvenpää julistautuu Tone of Finlandiksi. Kyseessä on Järvenpään kaupungin uusi matkailukonsepti. Kehystarinassa näyttelijä John Phillips lähti selvittämään, mikä ihme on Tone of Finland ja miksi juuri Järvenpää on uudenlaisen matkailukonseptin syntykoti.

Phillips törmää myös matkallaan vastauksiin, miksi Järvenpää on #helsister ja #sibcity. Pääosaa esittää Jonathan Hutchings, jonka esittämän hahmon kokemuksia ja johtopäätöksiä kuullaan myös Tone of Finland -konseptin lanseeraustilaisuudessa tiistaina kello 13.

Järvenpään matkailupäällikkö Heidi Torvinen kertoo, että konsepti on suunnattu eritoten Järvenpään kansainväliseen matkailumarkkinointiin. Käytössä ovat ainoastaan digitaaliset kanavat eli Instagram sekä hankkeen oma verkkosivusto. Sisällöt ovat englanninkielisiä.

”Ideana on tuoda esille kaikki mahdolliset puolet Järvenpäästä. Kerromme mitä Järvenpäässä voi kokea, kohdata ja nähdä. Emme tuo esille vain perinteisiä kulttuuri- ja matkailukohteita. Myös ihan normaali elämä täällä voi olla kokemisen arvoista”, Torvinen kertoo M&M:lle.

Tone of Finland on välittää siis tavallisen suomalaisen järvenrantakaupungin urbaanin elämänmenon ja luonnon läheisyyden tunnelmaa. Tätä elämänmenoa voi fiilistellä myös sosiaalisessa mediassa. Tarkoituksena on yhdistää digitaalinen ja fyysinen matkailukokemus tavalla, jota ei ole ennen vielä nähty, kertoo elinvoimajohtaja Marko Lehenberg.

”Matkailumarkkinointi on ollut voimakkaassa murroksessa jo ennen koronaa ja olemme rakentaneet omaa digitaalista matkailuilmettämme tätä murrosta vasten.”

”Uusi mallimme perustuu kahdelle merkittävälle oivallukselle. Jokaista fyysistä vierailua edeltää sarja digitaalisia vierailuja. Toisaalta fyysinen vierailu ei välttämättä ole edes aina tarpeellinen, jotta paikallinen elinkeinoelämä voi hyötyä matkailusta”, Lehenberg havainnollistaa tiedotteessa.

Kampanjan yksi keskeinen kohderyhmä ovat ulkomaalaiset matkailijat, mutta tavoitteena on Heidi Torvisen mukaan puhutella vahvasti myös kotimaista yleisöä ja turisteja.

”Pääkaupunkiseudulla ihmiset ymmärtävät hyvin englantia. Vaikka kansainväliset matkailijat ovat meille tärkeä kohderyhmä, myös kotimaiset matkailijat kiinnostavat meitä”, Torvinen sanoo.

Kampanjan lanseerausvideo on hieman pidempi. Instagramiin ja kampanjasivustolle luvassa on lyhyempiä videosisältöjä tarpeen mukaan.

Torvisen mukaan hankkeen budjetti on hyvin maltillinen. Puhutaan vain muutamista tuhansista euroista.

”Myös tästä syystä olemme tällä kertaa vain digikanavissa. Se on tällä hetkellä edullisin tapa tehdä. Pystymme päivittämään asioita ja sisältöä myös itse.”

Järvenpään kaupungin brändi uudistui viime vuoden lopulla. Uusi matkailukonsepti on jatkumoa brändiuudistukselle. Hankkeessa Järvenpään kumppaneina toimivat strateginen mainostoimisto Ohoi Creative, luova toimisto Kapina Oy sekä digitaalinen markkinointitoimisto Sensei.