Ylen hallitus on nimittänyt Jere Nurmisen yhtiön uudeksi viestintä- ja brändijohtajaksi. Nurminen aloittaa tehtävässä 20.huhtikuuta. Viestintä- ja brändijohtaja on yhtiön johtoryhmän jäsen.

Viestintä- ja brändijohtajana Nurminen vastaa Ylen ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä, mediasuhteista ja yhtiön brändistä. Hänen vastuullaan on myös tämän kokonaisuuden jatkuva kehittäminen.

Yle kertoi maaliskuussa johtamisen uudistuksista, joiden tavoitteena on vastata kiihtyvään median muutokseen ja vahvistaa samalla viestinnän ja brändin roolia yhtiössä.

“Olen innoissani, että saan olla kehittämässä viestintää ja brändiä juuri Ylessä. Yle on suomalaisille todella tärkeä, kuten tämä poikkeustilakin on osoittanut. Ylen brändi on vahva, ja meillä on hyvät lähtökohdat sille, että pian satavuotias brändi pystyy lunastamaan sille asetetut odotukset myös tulevaisuudessa”, Nurminen sanoo tiedotteessa.

“Viestintä on päivittäin merkittävässä roolissa Ylessä ja liittyy myös olennaisesti yhtiön johtamiseen. Haluamme lisäksi edelleen kirkastaa Ylen brändiä vastaamaan sisältö- ja palvelulupausta, jonka suomalaisille merkittävänä kansallisena mediayhtiönä ja kulttuuritoimijana annamme. Jere Nurmisesta saamme sitoutuneen, yhteistyökykyisen ja innostuneen johtajan tekemään tätä työtä”, sanoo tiedotteessa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Nurminen on aloittanut Ylessä vuonna 2006 ja toimii tällä hetkellä Ylen viestinnästä vastaavana päällikkönä. Hän on työskennellyt yhtiössä myös muun muassa vastaavana tuottajana, uutispäällikkönä ja toimittajana. Hänellä on myös kokemusta isojen tuotantojen, kampanjoiden ja projektien johtamisesta. Aikaisemmin urallaan Nurminen on työskennellyt tanssijana Opera National de Lyonissa ja Suomen Kansallisbaletissa.