Nimitykset

M&M 29.6.2015 17:16 päivitetty 4.2.2016 10:51

Jorma Silvasti jatkaa Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana

Savonlinnan Oopperajuhlat

Jorma Silvasti jatkaa tehtävässään ainakin elokuuhun 2019 asti.

Savonlinnan Oopperajuhlien hallitus on päättänyt jatkaa juhlien taiteellisen johtajan Jorma Silvastin kautta kahdella vuodella 31. elokuuta 2019 asti.

Silvasti aloitti pestissään elokuun lopussa vuonna 2013. Alun perin hänen kautensa oli määrä päättyä vuonna 2017. Hallituksen puheenjohtaja Petteri Walldén kertoo tiedotteessa, että Silvastin työhön ollaan oltu tyytyväisiä, ja uusi kausi on lähtenyt Silvastin johdolla erinomaisesti käyntiin.

"Kun ohjelmistopäätökset ja solistikiinnitykset on tehtävä varsin pitkällä jänteellä, olemme halunneet varmistaa, että Oopperajuhlat on jatkossakin korkealuokkainen festivaali ja että sillä on selkeä linja", Walldén jatkaa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö