Havaintoja omasta päästä, osa 13. (onnennumeroni, siihen on hyvä lopettaa nämä havainnot):

• Ollakseni minä minun täytyy käydä välillä syvässä. En pelkää sielun kipua, koska se menee aina lopulta ohi. Uskoakseni kaikki kasvu, merkityksien ja kauneuden näkeminen vaatii vastakkaisen kokemuksen ymmärryksen.

• Edellinen oli johdanto siihen, että kuluneella viikolla halusin havaita vain toivoa, rakkautta ja hyvää. Se on mahdollista. Kun pysähdyn joka ilta miettimään, mistä olen päivässä kiitollinen, aiheita löytyy aina. Kannustan sinua kokeilemaan tätä rituaalia. Se tuo uskoa elämään ja ihmisiin. Kun sen toistaa säännöllisesti, huomaa muutamassa kuukaudessa, että päivän aikana pysähtyy poimimaan asioita, joista voi illalla iloita. Se muuttaa perspektiiviä, varsinkin jos lähtökohta, kuten minulla, on ollut löytää todellisuudesta epäoikeudenmukaisuutta ja valheita.

• Joka päivä tapahtuu keskimäärin maailmassa yhtä paljon huonoa ja hyvää. Uutisointi keskittyy edelliseen - viisas ja eteenpäin kulkeva ihminen jälkimmäiseen.

• Optimismi ja kaikki muu bumtsibum olivat minulle kirosanoja sekä vitsin aiheita vuosikausia. Jälkikäteen ajatellen se oli puhdasta kateutta.

• Intohimo on energiaa, joka tarttuu. Kun kohtaa kenet hyvänsä, vaikka ei ymmärtäisi mitään mitä hän tekee, mutta jos hän osoittaa toimintaansa kiihkeää intohimoa, tietää hänen olevan tekemisessään hyvä ja matkalla parhaiden joukkoon.

• Asioita, joista ilahdun. Medium-kypsä käsintehty hampurilainen. Hiljaisuus. Hyvin ajoitettu punchline. Matkustaminen. Ryhmätyönä luotu idea. Pyyteetön auttaminen, tekee sen kuka tahansa kelle tahansa. Merimaisema. Sielukas keskustelu. Arvostamani ihmisen kannustus. Halaus.

• Kun aikani pakenin kaikin keinoin itsekeskeisyyteen ja juoksin seinään, hämmästyttävintä ei ollut se, että muutuin ihmisenä, sillä muutakaan vaihtoehtoa ei enää ollut, vaan se, että katseeni kääntyi itsestäni muihin. Nyt harva asia tuottaa niin paljon iloa kuin se, että näkee jonkun ihmisen kasvavan kohti todellisia mittojaan.

• On ällistyttävää, kun tajuaa, siis todella tajuaa, että voi itse päättää mitä elämällään tekee. Vaikka se olisi ohimenevä hetki, sinä aikana ehtii tehdä jo ihmeitä.

• Rakastan matkustamista tuntemattomaan. Tarkoitan sitä niin metaforana kuin ihan käytännössä. Se yllätyksen ja seikkailun tunne, joka sekä pelottaa että innostaa yhtä aikaa, on toiseksi suurin kokemus mitä elämästä voi irti saada.

• Se mistä tiedät jonkun olevan sinulle tärkeä on yksinkertaista päätellä. Jos myötäelät hänen kokemuksiaan, sinä asut jo vähän hänessä. Ja jos se miten hän näkee sinut, saa sinut voimaan paremmin ja uskaltamaan enemmän, olet löytänyt sen mitä me kaikki täältä etsimme.

• Aina ja ikuisesti suurinta rohkeutta tarvitaan rakkauteen. Ja viimeisellä henkäyksellä oivallamme, että millään muulla ei ollut mitään arvoa.

• Minä olen kiitollinen sinusta, joka luet tämän tekstin. Vaikken tunne sinua, pohdimme hetken yhdessä samoja aiheita. Meillä on hetki jotain yhteistä. Koen tulevani nähdyksi ja toivon herättäneeni sinussa jotain. Hyvää kesää sinulle ja läheisillesi, olkoon se kaikesta huolimatta sydäntä täynnä.

Kirjoittaja Tommi Laiho vastaa markkinointitoimisto Folkin strategiatyöstä ja uusasiakashankinnasta.