Liitot

M&M 30.5.2016 10:32

Journalistiliitto perustaa osuuskunnan auttamaan freelancereita

"Työosuuskunnassa toimiminen säästää paperityöltä ja byrokratialta", kertoo Journalistiliiton työehtoasiamies Jussi Salokangas.

Suomen Journalistiliiton valtuusto on päättänyt perustaa media-alalla toimivan voittoa tavoittelemattoman osuuskunnan.

Osuuskunta auttaa liiton jäseniä free- ja pätkätyön tekemisessä. Osuuskunta toimii jäsenensä työnantajana ja hoitaa työnantajavelvollisuuksia, kuten palkanmaksun, sotu- ja eläkemaksujen maksamisen, verojen maksamisen sekä kirjanpidon ja tilinpäätöksen.

"Työosuuskunnassa toimiminen säästää paperityöltä ja byrokratialta. Näin aikaa jää enemmän omaan ydinosaamiseen", sanoo Journalistiliiton työehtoasiamies Jussi Salokangas tiedotteessa.

Salokankaan mukaan journalistin asemaa työmarkkinoilla helpottaa se, että osuuskunnassa hän on palkansaajan asemassa.

Toimintansa osuuskunta aloittaa aikaisintaan syksyllä 2016.

"Yksikään suomalainen ammattiliitto ei ole tätä ennen perustanut jäsenilleen osuuskuntaa. Muut tulevat seuraamaan Journalistiliittoa tässä. Kuvaavaa on, että osuuskuntahanke on herättänyt suurta kiinnostusta Tanskaa, Hollantia ja Ruotsia myöten. Olemme tässä asiassa suunnannäyttäjiä", kertoo Suomen freelance-journalistien (SFJ) puheenjohtaja Hanna-Kaisa Hämäläinen.

"On selvää, ettei osuuskunta ratkaise kaikkia työelämän silppuuntumisen ongelmia. Journalistiliiton jäsenille se kuitenkin antaa työkalun itsensä työllistämiseen", Hämäläinen jatkaa.

Asiasta päätti Journalistiliiton valtuusto kevätkokouksessaan 27.5.2016.