JSN

M&M 21.5.2015 12:55 päivitetty 4.2.2016 10:56

JSN antoi vakavan huomautuksen Radio Rockille, langettavat Aamupostille, Raahen Seudulle ja YleX:lle

Colourbox

JSN antoi ensimmäisen vakavan huomautuksen sisältävän langettavan päätöksen. Vakavan huomautuksen sai Radio Rock.

Julkisen sanan neuvosto käsitteli kokouksessaan keskiviikkona 20. toukokuuta kahdeksan kantelua, joista puolet johti langettavaan päätökseen.

JSN käytti ensimmäisen kerran langettavassa päätöksessään niin sanottua vakavaa huomautusta, jonka sai Radio Rock.

Vakava huomautus voidaan antaa törkeästä rikkomuksesta tai piittaamattomuudesta. Vakava huomautus hyväksyttiin neuvoston perussopimukseen niin sanotuksi kolmanneksi kategoriaksi vuoden 2014 alusta vapauttavan ja niin sanotun tavallisen langettavan lisäksi.

Radio Rock sai vakavan huomautuksen 29. tammikuuta 2015 lähetetystä ohjelmasta, josa käsiteltiin vauvan kuolemaa hinkuyskään.

Juontaja moitti hinkuyskään kuolleen vauvan vanhempia siitä, että he eivät olleet rokottaneet lastaan. Moitteet perustuivat vääriin tietoihin.

"Kanava levitti virheellisiä tietoja, vaikka sen olisi ollut helppo tarkistaa, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Lisäksi Radio Rock laiminlöi Journalistin ohjeiden hienotunteisuusvaatimuksen", JSN kertoo.

Radioasema rikkoi vaatimusta lapsiuhrin ja tämän vanhempien hienotunteisesta kohtelusta sekä tietojen tarkistamisesta. Tästä syystä kanava sai langettavan päätöksen, joka sisältää vakavan huomautuksen.

Radio Rockin lisäksi langettavat päätökset saivat Aamuposti, Raahen Seutu ja YleX.

Aamuposti sai langettavan otsikosta, joka otti ennakolta kantaa uutisessa käsiteltyyn oikeusjuttuun. Otsikolle ei ollut katetta itse jutussa.

Raahen Seudun langettava päätös annettiin äänin 8-5. Lehden julkaisemassa juttukokonaisuudessa oli haastateltu kahta homeopaattia. Jutussa sekoitettiin tosiasiat ja mielipiteet sekä sivuutettiin journalistinen kritiikki kiistanalaisessa asiassa.

Yleisradion YleX.fi-verkkosivut saivat langettavat kritiikittömästä, mainosmaisesta ja haastateltavan ehdoilla tehdystä uskomushoitojutusta. Niin sanotusta yksisarvishoidosta kertova juttu herätti paljon keskustelua muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Vapauttavat päätökset JSN antoi Kalevalle, Helsingin Sanomille, Seuralle ja Pohjalaiselle.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö