Media

Laura Kukkonen 28.11.2017 11:51

JSN:n jäseneksi hyväksytyn MustReadin tilausmäärät ilahduttavat tekijäkaartia

MustRead
Kuvassa MustReadin Ari Lämsä, Roger Wessman, Tuomas Arokanto, Merja Mähkä, Anne Moilanen, Heidi Hammarsten, Hanna Säntti, Erkka Railo , Heikki Pursiainen, Kaisa Saario ja Linda Pelkonen.

Lokakuussa perustetun verkkomedian MustReadin ensimmäiset viikot ovat sujuneet yli odotusten, kertoo julkaisun päätoimittaja Heidi Hammarsten.

Syksyllä lanseerattu MustRead-verkkomedia on kerännyt satoja yksityistilauksia, joiden hinta on 17,90 euroa kuukaudessa. Lisäksi palvelun on saanut useita satoja lukijoita organisaatiotilauksien kautta.

Hammarstenin mukaan tilaajaluvut ovat yllättäneet positiivisesti MustReadin tekijät.

"Emme odottaneet tällaisia tilausmääriä näin nopeasti", päätoimittaja Heidi Hammarsten sanoo M&M:lle.

MustRead tarjoaa palvelunsa maksutta tuhannelle suomalaiselle päättäjälle. Hammarsten kertoo, että näistä yli 500 on tällä hetkellä sivuston rekisteröityneitä käyttäjiä ja lukijoita.

MustRead saa tuloja tilausten lisäksi niin sanotuista kaupallisista yhteistyösisällöistä. Varsinkin kaupallinen toiminta on Hammarstenin mukaan käynnistynyt vahvasti. Journalistisen ja kaupallisen sisällön tuottamisesta vastaavat MustReadissa eri henkilöt.

"Tulevaisuus näyttää valoisalta. Kaupallinen kysyntä on niin vahvaa, että olemme parhaillaan rekrytoimassa sille puolelle lisävoimia", Hammarsten sanoo.

MustRead on nyt myös liittynyt Julkisen sanan neuvoston JSN:n jäseneksi. Neuvoston kannatusyhdistyksen kokous päätti asiasta viime perjantaina.

JSN on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta.

MustReadia kustantaa Toinen Aatos Oy. Sillä on kaikkiaan kahdeksan osakasta: Toimitusjohtaja Ari Lämsä omistaa 61,5 prosenttia, ja päätoimittaja Heidi Hammarsten 8,4 prosenttia. MustRead tavoittelee 800 000 euron liikevaihtoa vuonna 2018.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö