Nimitykset

M&M 3.6.2016 15:05 päivitetty 3.6.2016 15:22

Juha Aalto oikaisee: "En kiirehdi eläkkeelle"

Juho Rahkonen
Juha Aalto.

Taloustutkimuksen toimitusjohtajan tehtävät jättänyt Juha Aalto harkitsee uusia työmahdollisuuksia.

Taloustutkimuksen Juha Aalto on siirtynyt syrjään toimitusjohtajan tehtävistä.

Aalto, 59, kertoo M&M:lle, ettei eläköityminen ole kuitenkaan ensimmäisenä mielessä. Taloustutkimuksen omistaja Eero Lehti sanoi aiemmin M&M:lle, että Aalto jättäytyy nyt eläkkeelle.

"Minulla on mahdollisuus siirtyä vapaaehtoiselle eläkkeelle, lopullista päätöstä en ole tehnyt. Virallinen työsuhteeni täällä jatkuu marraskuun loppuun asti", Aalto oikaisee.

"En kiirehdi eläkkeelle siirtymistä. Katson, mitä mahdollisuuksia avautuu. Jos tulee mielenkiintoisia avauksia, olen käytettävissä."

Aalto toimi Taloustutkimuksen toimitusjohtajana vuosina 1997 - 2016. Aallon seuraajaksi on valittu tutkimusjohtaja Jari Pajunen.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö