Nenäpäivä-kampanja käynnistyy torstaina kymmenettä kertaa. K-ryhmä on mukana neljättä kertaa. Tällä kertaa kampanjaan osallistuvat Keskon mukaan myös Siwa t ja Valintatalo t.

K-ryhmä on kerännyt yhteistyövuosien aikana kampanjalle 959 000 euroa. Tavoitteena on tänä vuonna kerätä yli 300 000 euroa ja rikkoa samalla miljoonan euron raja.

Nenäpäivä-kampanjalla kerätään varoja maailman lapsille, joille halutaan taata mahdollisuus ravintoon, turvaan, koulutukseen ja terveyteen.

Nenäpäivän tunnusta, punaista nenää, myydään kaikissa K-kaupoissa, Siwoissa ja Valintataloissa. Kampanjassa on mukana myös muita tuotteita, joiden myynnistä menee osuus Nenäpäivä-keräykseen.

"Nenätuotteiden kautta hyvän tekemisestä tulee näkyvä osa jokaisen suomalaisen arkea. Nenäpäivän toiminnassa mukana olevat järjestöt auttavat satojatuhansia lapsia kohti parempaa elämää", Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Riina Lipponen kertoo tiedotteessa.

Suomessa Nenäpäivää on vietetty vuodesta 2007 lähtien. Nenäpäivä-kampanjan järjestää Nenäpäivä-säätiö, jonka toiminnassa on mukana yhdeksän järjestöä: Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura.