Mediayhtiöiden johtajista suurimmat tulot oli jälleen vuonna 2019 Alma Median toimitusjohtajalla Kai Telanteella. Telanteen kokonaistulot olivat 1,2 miljoonaa euroa, joista noin 1,14 miljoonaa euroa oli ansiotuloja ja 55 000 euroa pääomatuloja. Telanne oli mediayhtiöiden tulokuningas myös kahtena edellisenä vuonna.

Sen sijaan toisen suuren pörssiyhtiön Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven on listan toisessa päässä. Suomessa verotettavia ansiotuloja hollantilaisella Duinhovenilla oli vuonna 2019 pyöreän nollan euron verran ja pääomatuloja 98 725 euroa.

Duinhoven ei toki ole suinkaan työskennellyt ilman palkkaa. Sanoman palkka- ja palkkioselvityksen mukaan yhtiö maksoi toimitusjohtaja Duinhovenille vuonna 2019 kaikkiaan 3  454  774 euroa. Palkan ja etuuksien osuus summasta oli 585 661 euroa, ja loppu oli kannustinpalkkioita, joihin sisältyi osakkeita. Alma Media maksoi Kai Telanteelle palkkaa ja muita lyhytaikaisia työsuhde-etuuksia 717 000 euroa ja lisäksi kannuste- ja osakepalkkioita.

Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta nousi listan kakkoseksi ohi TS-Yhtymän toimitusjohtajan Heikki Ketosen. Vuonna 2018 Ketosen tulot olivat yhteensä yli miljoona euroa. Vuonna 2019 hänen pääomatulonsa pienenivät edelliseen vuoteen verrattuna. Pia Kalstan ansiotulot puolestaan kasvoivat runsaasta 460 000 eurosta runsaaseen 888 000 euroon.

Ketonen oli pyytänyt verottajaa piilottamaan tietonsa tiedotusvälineille luovutettavalta suurituloisimpien listalta. Samoin oli tehnyt Banijay Finlandin toimitusjohtaja Tatu Ferchen.

Markkinointi&Mainonta on osa Alma Mediaa.