Kalevala Korun nykyinen toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Laura Lares on viiden toimitusjohtajavuotensa jälkeen siirtymässä keväällä 2012 urallaan uudenlaisiin haasteisiin.

Yhtiön hallitus on jo hyvissä ajoin käynnistänyt seuraavan toimitusjohtajan haun. Vetovastuu vaihdetaan ensi kevään aikana. Lares jatkaa tehtävässään täysipainoisesti siihen asti, että uusi toimitusjohtaja on valmis aloittamaan.

Lareksen mukaan sekä Kalevala Korun että sen tytäryrityksen Lapponia Jewelryn kehitysvaihe on sellainen, että ajankohta vetovastuun siirrolle on otollinen ja toisaalta uudella toimitusjohtajalla on paljon mahdollisuuksia taas seuraaviin uusiin hankkeisiin.

Lares siirtyy johtamistutkijan, johtamiskouluttajan ja johtajan kokemuksensa pohjalta itse yrittäjäksi, johdon konsultiksi ja kouluttajaksi.

Kalevala Koru -konsernin, johon kuuluu myös kansainvälisesti tunnettu Lapponia Jewelry, vuosiliikevaihto on 22 miljoonaa euroa ja henkilömäärä noin 210. Kalevala Korun koko korumallisto perustuu kotimaiseen valmistukseen.