Juttu on julkaistu Talouselämässä keväällä 2017.

Pohjoismaiden suurimman hotelliketjun omistajan neuvo johtajille on yksinkertainen.

"Palkkaa itseäsi taitavampia ihmisiä ja anna heidän tehdä parhaansa", Petter Stordalen toteaa.

Norjalaismiljardööri Stordalen istuu Clarion Hotel Helsingin ylimmän kerroksen ravintolassa ja luettelee viisauksiaan johtamisesta. Yksi tärkeimmistä on, että hän toimii oman neuvonsa mukaisesti. Hän johtaa hotelliyhtiötä, mutta jättää hotellien suunnittelun sen alan ammattilaisille.

"Hotellikonseptit eivät missään nimessä ole minun kehittämiäni. Olen liian vanha siihen", Stordalen hymyilee.

"Jos haluaa kehittää tulevaisuuden hotelleja, pitää suunnittelijoiksi valita nuoria."

Mielipiteitä hänellä toki on aiheesta. Stordalen toteaa, että kun tehdään kolmekymppisille hotelleja, hoteissa pitää olla mahdollisimman paljon kaikkea, johon silmä tarttuu niin paljon, että kuvat päätyvät Instagramiin tai muuten vain kavereille jaettavaksi.

"Kun tyttäreni menee ravintolaan, hänelle on ruoan makua tärkeämpää ottaa annoksesta kuva ja lähettää se ystävilleen", Stordalen pyörittelee päätään.

Stordalen luennoi innostuneesti juuri nuoremman sukupolven toiveisiin vastaamisesta hänen hotelliketjuissaan. "Multitasking-sukupolven" toiminnan seuraaminen on alusta bisnesuudistuksille. Esimerkiksi yksi Nordic Choice Hotelsin peruspalveluista on ilmainen ja nopea internetyhteys.

"Olen täysin kyllästynyt siihen, että maksan vaikkapa neljäsataa euroa hotellihuoneesta ja joudun maksamaan sen päälle vielä kympin netistä. Se on suoranaista riistoa", Stordalen laukoo.

"Me olimme ensimmäinen ketju, jolla oli ilmainen netti kaikissa hotelleissa. Ja nykyään sen on oltava ilmainen ja nopea. Eihän lämpimästä vedestäkään laskuteta erikseen!"

Nordic Choice Hotelsilla on Helsingissä kolme hotellia: Clarion Hotel Helsinki , Clarion Hotel Airport ja F6 . Koko ketjulla on yhteensä 188 hotellia kuudessa maassa. Stordalen on kasvattanut ketjun pohjoismaiseksi peluriksi nopeasti ja samalla tehokkuudella kuin kasasi ostoskeskusketjua aiemmin norjalaisen Steen & Strøm Invest in toimitusjohtajana.

Stordalenin suosittu omaelämäkerrallinen bisneskirja Salaisuus ilmestyi maaliskuussa suomeksi. Kirjassaan hän avaa johtamisfilosofiaansa laajasti. Helsingin kattojen yllä Stordalen heittää teesit ilmoille kiteytetyssä muodossa nopeasti.

"Tärkeintä on kulttuuri. Toiseksi tärkeintä on hyväksyä epäonnistumisen mahdollisuus, sillä menestystä ei voi koskaan saavuttaa hyväksymättä myös virheitään. Esimerkiksi Nordic Choice Hotelsin menestys perustuu moniin virheisiin, joista olemme oppineet", Stordalen toteaa.

"Kolmanneksi lisäisin vielä sen, että yrityksen on annettava työntekijöilleen syy ja tarkoitus työskennellä juuri siellä. Se on enemmän kuin vain joka kuukausi saatava palkka. Tulevaisuuden sukupolvet ymmärtävät, että vaikka tulos on tärkeää, ihmiset ovat tärkeämpiä", hän pohtii.

Kiinnostavaa on myös Stordalenin tapa suhtautua yhtiöstään muualle siirtyviin työntekijöihin. Hän kannustaa lähtijöitä menestykseen. Jokainen lähtijä saa kuitenkin Stordalenin myös miettimään lähdön syytä ja sitä, voisiko yhtiö parantaa, jotta esimerkiksi yrittäjäksi siirtyvä työntekijä toteuttaisi unelmaansa hänen yrityksessään.

"On oltava nöyrä. Jos erittäin hyvä työntekijä lähtee, kohtele heitä hyvin. He saattavat rakentaa uuden Nordic Choice Hotelsin ja jos olet ollut heille ystävällinen, ehkä he ottavat sinut omistamaan pienen osan", Stordalen naurahtaa.

Taustalla vaikuttavat Stordalenin johtamisfilosofian kaksi tärkeintä teesiä: yrityskulttuurin merkitys ja virheiden sietäminen.

Entä millaisia virheitä Stordalen on omalla urallaan tehnyt ja mitä hän on niistä oppinut?

"Kun olin Steen & Strøm Investin toimitusjohtajana, erehdyin luulemaan, että yhtiö oli minun. Olin kyllä luonut sen, mutta virheeni oli, että omistin siitä vain pienen osan. Kun jouduin lähtemään yhtiöstä, olin masentunut melkein kokonaisen päivän", hän sanoo vakavalla naamalla.

"Sen jälkeen päätin, että isken takaisin. Olisin helposti voinut rakentaa uuden kauppakeskusketjun, mutta halusin jotain uutta. Valitsin hotellit."