>> Kansanedustajaehdokkaat käyttivät maalisvaaleissa ennätyssumman rahaa kampanjointiinsa, mikä herätti kysymyksen, pitäisikö ehdokkaiden vaalikampanjoille asettaa kattosumma.

Mediatoimisto Mediacomkysyi viime viikolla asiaa kansalta. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli sitä mieltä, että kattosumma olisi tosi jees.

Ajatus on älytön. Vaikka on eittämättä ongelma, että nykymenolla eduskuntaan on varaa pyrkiä vain niillä, jotka ovat valmiiksi varakkaita tai yritysten tai ay-liikkeen ylimpiä ystäviä, pulmaa ei ratkaista keinotekoisella katolla.

Ensinnäkin mediamainonnan hinta on hyvin suhteellinen käsite. Kansanedustajaehdokas Eero Lehti onnistuisi varmasti neuvottelemaan omistamansa Suomen Lehtiyhtymänkanssa diilin, jonka perusteella Lehtiyhtymä myisi hänelle aukeaman ilmoituksia euron kappalehintaan, kun sama tila maksaisi muille tuhansia euroja.

Toiseksi katon asettaminen herättäisi kysymyksen, pitäisikö myös ehdokkaiden ilmaiselle medianäkyvyydelle asettaa rajat. Muussa tapauksessa mediamainonnan rajoittaminen suosisi valmiiksi tunnettuja ja asemansa vuoksi julkisuudessa näkyviä hahmoja.

Ja jotta urkintajärjestelmä oikeasti pelaisi, pitäisi perustaa virasto, joka mittaisi viivoittimella ja sekuntikellolla, kuinka paljon kukin ehdokas on näkynyt missäkin mediassa. Järjestelmä varmasti palvelisi hallituksen työllisyystavoitteita, mutta tuskin demokratian tai veronmaksajan etuja.