Muoti

Pirkko Tammilehto 11.1. 15:00

KappAhlin kulukuri Suomessa auttoi – tulos kääntyi voitolliseksi

KappAhl/Stefan Edetoft

KappAhl on sulkenut Suomessa kannattamattomia myymälöitä.

Muotiketju KappAhl on noussut Suomessa voitolle kuuden tappiollisen vuoden jälkeen. Elokuussa päättyneenä tilikautena KappAhlin liikevaihto kasvoi toissa vuodesta 1,6 prosenttia 59,7 miljoonaan euroon.

Liiketulos oli 1,8 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2016 tilikautena oli tappiolla 4,6 miljoonaa euroa. Liiketuloksen osuus liikevaihdosta nousi viime vuonna kolmeen prosenttiin. Vuonna 2015 liiketappio oli vielä 5,8 miljoonaa euroa.

KappAhl on käynyt läpi kovan kulukuurin, sillä sekä henkilökulut että liiketoiminnan muut kulut olivat vuonna 2017 pienemmät kuin vuosi aiemmin.

Maajohtaja Laura Kiianlinna-Tunkelon mukaan ketju sulki kannattamattomia myymälöitä.

”Myymäläverkoston tehostamista olemme tehneet jo pidemmän aikaa. Olemme sulkeneet joitakin kannattamattomia myymälöitä, uudistaneet ja joissain paikoin pienentäneet myymälöitämme.”

Uusi Scandinavian Feminine -mallisto on kasvattanut myyntiä. Kestävän kehityksen malliston osuus valikoimasta on jo yli puolet, ja muutenkin valikoimaa on uudistettu. Tuotteista on saatu edellisiä vuosia parempi kate, sillä myyntikate nousi 61,8 prosenttiin. Tappiollisina vuosina se on ollut alle 60 prosenttia.

”Olemme muokanneet kampanja­strategiaamme onnistuneesti.”

Lähde: Kauppalehti