Mallisto on luotu yhteistyössä designtalo Costo n kanssa ja kantaa nimeä Karhu by Costo.

Tuotemallisto kattaa alkuvaiheessa lippalakin, pipon, repun, essun ja lompakon.

"Kun Karhu otti meihin yhteyttä ja kysyi, haluammeko lähteä mukaan, ei kahta kertaa tarvinnut miettiä. He antoivat täyden luovan vapauden, yhdellä ehdolla: tehkää pirun hienoja tuotteita. Yleisö saa päättää, onnistuimmeko", kommentoi Coston perustajaosakas Hannes Bengs.

Coston lisäksi Karhu kertoo tiedotteessa lanseeraavansa yhteistyömallistoja myös muiden kotimaisten valmistajien kanssa. Ensimmäisenä niistä julkaistaan Yrjö Kukkapuro n vuonna 1969 suunnittelema ja Avarten valmistama Remmi-nojatuoli.

Sinebrychoff in Group Brand Manager Jonathan Heino sanoo tiedotteessa malliston tuotteiden olevan ekologisia. Raaka-aineena on käytetty erilaista kierrätysmateriaalia.

"Ihmiset arvostavat aitoja asioita kaiken keinotekoisuuden keskellä. Oluessa, elämässä ja tavaroissa", Heino kiteyttää.