Kari Tervonen tunnetaan CEO Helsingin ja Kuulas MillwardBrown in perustajana. Lisäksi Tervosella on kattava kokemus myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä Talentum ilta ja N2-ryhmästä.

Tervonen on ollut strategina toteuttamassa lukuisia tuotetarjoaman, myynnin ja brändi-identiteetin uudistustöitä Suomen suurimmille B2B-vientiyrityksille ja johtaville kuluttajapalveluiden tarjoajille. Lisäksi hän on tehnyt liiketoimintastrategian uudistustöitä pienille ja keskisuurille organisaatioille.

Tervonen kertoo M&M:lle tehneensä viime vuosina paljon liiketoimintastrategiakonsultointia. Ajatus markkinoinnin tekemisestä todella isossa ryhmässä kiinnosti.

Tervonen mukaan GroupM on maailman isoin markkinointialan konsulttifirma laskutukseltaan. Konsernilla on yhteensä 42 000 työntekijää.

"Kaikki markkinointialan yritykset ovat tällä hetkellä murroksessa. Samaan aikaan pitää tuoda uutta tarjoamaa sisälle ja putsata vanhaa pois. GroupM:llä on maailmalla paljon palveluita, joita Suomessa ei tällä hetkellä ole. Minua kiinnostaa kovasti tuoda sieltä uutta tavaraa sisälle ja myös tehdä pienen tauon jälkeen töitä kansainvälisessä työympäristössä", Tervonen kertoo.

GroupM:llä Tervosen tittelinä on Roadmap Director. Roadmap tarkoittaa Tervosen mukaan sitä, että yrityksellä on seuraavalle vuodelle hyvin tarkka liiketoiminnan suunnitelma, joka antaa selkeän ja konkreettisen kuvan siitä, mihin suuntaan yritys on kasvamassa.

Kaikki lähtee tiukasta lukuihin painottuvasta operatiivisesta johtamisesta, jonka myötä kartoitetaan, että yritys on menossa kohti sille asetettuja oikeita maaleja.

"Roadmap eli tiekartta on minulle ennen kaikkea keskipitkän tarkasta suunnitelmasta väljempään, pidemmän tähtäimen suunnitelmaan etenevä juttu. Juuri parin vuoden tähtäin on mielestäni monesti firmassa kaikkein arvokkain operatiivisen johtamisen työkalu."

Tervosen näkemyksen mukaan markkinoinnin tekeminen koostuu kolmesta osasta. Aluksi laaditaan ennakoiva tulevaisuudenkuva. Seuraavaksi laitetaan palvelukokemus kuntoon ja kolmantena asiakasputket vetämään.

"Hirveän usein ennakoiva tulevaisuudenkuva on laiminlyödyin osa markkinointia yrityksissä. Kun yrityksellä on selkeä ennakoiva tulevaisuudenkuva, joka on kehitetty määrätietoisesti yhdessä toimialan parhaiten tuntevan asiakasyrityksen kanssa, palvelujen uudistaminen ja relevantin viestinnän tekeminen on huomattavasti helpompaa", arvioi Tervonen.

GroupM Finlandin toimitusjohtaja Christoffer Hultin tuntee hyvin Tervosen vahvuudet. Kaksikolla on yhteistä historiaa CEO Helsingistä.

"Karin strategiset, analyyttiset ja muutosjohtamisen kyvyt yhdistettynä GroupM:n teknologisesti osaavaan henkilöstöön parantavat sekä meidän että asiakkaidemme kilpailukykyä. On mahtavaa päästä jälleen työskentelemään Karin kanssa", Hultin toteaa tiedotteessa.

Wavemaker, Mediacom ja Mindshare yhdessä ovat GroupM Finland. Vuoden 2017 kokonaisliikevaihto oli yli 100 miljoonaa euroa.