Tapahtumat

Laura Kukkonen 17.7.2017 14:28

Kaustisen kansanmusiikkifestarit juhlivat kasvulla

Krista Järvelä
Paula Koivuniemi kiinnosti Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yleisöä.

Tapahtuman kävijämäärä ja lipunmyyntiluvut kasvoivat yli odotusten.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestettiin viime viikolla 50. kertaa. Pro Kaustisen mukaan juhlavuoden tapahtuma oli yhdistyksen järjestämistä festivaaleista menestyksekkäin.

Järjestäjien mukaan festivaali onnistui taloudellisesti hyvin. Pro Kaustisen toiminnanjohtaja Sini Keränen kertoo M&M:lle, että juhlien lipunmyyntiin ja kävijämäärään tavoiteltiin 10 prosentin kasvua. Tavoitteet ylittyivät rutkasti.

Juhlien kokonaiskäyntimäärä kasvoi lähes 55 000 käyntiin. Viime vuonna vastaava luku jäi noin 43 000 käyntiin. Laskennassa käytetään tapahtuman kattojärjestön Finland Festivalsin kriteereitä.

Myös lipunmyyntiluvut kasvoivat edellisvuodesta. Tänä kesänä lippuja myytiin yli 21 000 kappaletta, kun viime vuonna luku oli noin 17 000.

Pyöreitä vuosia täyttävä tapahtuma oli panostanut erityisesti ohjelmaan. Tänä vuonna musiikkijuhlia vietettiin teemalla Pidot. Mukana oli esimerkiksi vanhojen perinteiden mukaiset kruunuhäät, joissa kolme paria sanoivat tahdon festivaaliyleisön edessä.

Pitoihin kuuluivat myös muun muassa lastenkutsut, juhlakulkue ja Siltatanssit.

Kaustisen esiintyjämääräkin rikkoi edellisvuosien ennätykset, kun tapahtumassa esiintyi kaikkiaan 5 027 pelimannia, tanssijaa ja laulajaa.

Keränen kertoo, että Kaustisen juhlien ennakkomarkkinoinnista ja ympärivuotisesta tiedotuksesta vastaa yhdistys itse.

Festivaalit siirtyivät Pro Kaustinen ry:n hoidettavaksi vuonna 2012. Yhdistyksen tilikausi päättyy syyskuun lopussa, eli tapahtuman lopulliset tulokset ja Pro Kaustisen tilinpäätös julkistetaan marraskuussa.

Ensi vuoden tapahtuman teemana on luonto ja maakuntateemana Lappi.

Brändit

23.02.2018 13:39

Nokia nousee tuhkasta: Brändiarvo kasvoi 71 prosenttia

Tuore raportti julistaa Nokian maailman nopeiten kasvavaksi brändiksi teleliikenteen infrastruktuuriin erikoistuneissa yrityksissä. Elisa ja DNA ylsivät 300 arvokkaimman teleoperaattoribrändin joukkoon.

Kommentti

23.02.2018 09:52

Toimisto, mitä oikein teet?

Jos potentiaaliset asiakkaat eivät tiedä, mitä ne markkinointi-, viestintä-, media- tai digitoimistolta voivat ostaa, heistä ei koskaan tule asiakkaita.