Olet älyttämän viehättävä, älä vain lopeta. R-kioski lla asioiva saattaa kuulla lähiaikoina yllättäviä kohteliaisuuksia. Edellinen lause voi olla painettuna asiakkaan saamaan kuittiin.

R-kioski haluaa auttaa suomalaisia kehittymään kehujen antamisessa, ja viikoilla 33–40 kioskeilla ilahdutetaan kahvinostajaa kehujen kera.

Kehut tulostuvat kehuviikkojen aikana aina ostokuittiin ja myös kahvikupeissa on kannustavia tekstejä. Lisäksi myyjiä on kannustettu kehumaan asiakkaitaan.

"R-kioskin brändiin kuuluu pilke silmäkulmassa tekeminen. Kahvikuppitempaukset ovat oivallinen tapa piristää päivää", R-kioskin markkinointijohtaja Ann-Charlotte Schalin sanoo M&M:lle.

Näkyy myynnissä

R-kioski on tehnyt aiemmin vastaavia kampanjoita, joissa kahvikuppeihin on painettu erilaisia viestejä liittyen esimerkiksi suvaitsevaisuuteen, äänestämiseen tai huumoriin, tai asiakkaat ovat itse päässeet piirtämään kuppien kylkiin kuvia. Kahvikuppitempaukset näkyvät myös R-kioskien myynnissä.

"Kyllä silloin on aina selvä käyrä ylöspäin", Schalin sanoo.

Kehuminen yksi arvo

Amerikkalaistutkimuksen mukaan kehut voivat parantaa suoritusta, kuten oppimista, sosiaalista kanssakäymistä ja ylipäätään lisätä ihmisten onnellisuutta.

”Olemme R-kioskilla törmänneet useisiin vastaaviin tutkimuksiin ja halusimme henkilöstömme kanssa tehdä asian eteen jotakin. Aloitimme homman talon sisältä, ja nyt haluamme laajentaa kehumista myös asiakkaidemme suuntaan.”

Kehuminen ei ole ollut sisäinen kampanja vaan Schalinin mukaan se kuuluu R-kioskin arvoihin.

"Aloitamme jokaisen kokouksen puhumalla yhdestä arvoistamme, ja yksi niistä on, että puhumme positiivisesti toisillemme."

Valmista materiaalia kehumiseen

R-kioski on kauppiasvetoinen kioskiketju, ja Schalin sanoo, että kauppiaat ovat lähteneet hyvin mukaan kehukampanjaan ja tietävät R-kioskin toimintastrategian.

"Myös he osallistuvat arvokoulutukseemme."

R-kioskin myyjille on laadittu valmiiksi koulutusmateriaali, jossa on valmiita kehuja hyödynnettäväksi kehuviikoilla.

"Siinä on iso liuta kehuja, mitä voi ajatella sanovansa, jos ei itse keksi."

Samalla myyjiä kannustetaan keksimään omia kohteliaisuuksia.

”Saatamme esimerkiksi kiittää asiakasta siitä, että hän säästää luontoa, kun ei ota kahviinsa kantta. Homman juju on kuitenkin olla kehuissaan aito ja valita juuri edessä olevalle henkilölle sopiva kehu”, Schalin sanoo.

R-kioskin mainontaa ja markkinointia tehdään talon sisällä oman tiimin voimin.

"Näitä asioita ei voi tehdä, jos emme itse uskoisi siihen", Schalin sanoo.

R-kioski on osa norjalaista Reitan Group -yhtiöön kuuluvaa Reitan Convenience -yhtiötä, ja sillä on valtakunnallisesti noin 540 myymälää.