Engadget kertoo, että sekä olympialaisissa että paralympialaisissa kaikkien ajien parhaille kilpailijoille jaettavat mitalit on valmistetettu kierrätetyistä elektroniikkatuotteista kerätystä materiaalista.

Eri puolilla Japania asuvat ihmisen lahjoittivat vuoden 2017 huhtikuun ja kuluvan vuoden maaliskuun välisenä aikana ylimääräisiksi jääneitä pieniä elektronisia laitteitaan kisajärjestäjille, jotka saivat näin kerättyä tarvittavan määrän kultaa, hopeaa sekä pronssia.

Erityisen innokkaasti japanilaiset lahjoittivat yhteistä hyvää varten vanhoja matkapuhelimia. Kännyköitä saatiin kerättyä kaikkiaan yli kuusi miljoonaa kappaletta.

Olympialaiset on nähty perinteisesti urheilujuhlana, mutta tapahtumaan on kytkeytynyt myös soraääniä.

Brasiliassa protestoitiin raivokkaasti vuoden 2016 Rio de Janeiron kisoja vastaan, sillä monet näkivät kisat kestämättömänä rahan haaskauksena maassa, jossa moni kärsii köyhyydestä.

Myös vuoden 2004 Ateenan kesäolympialaisia on jälkikäteen arvosteltu, sillä kisoja varten rakennetut suorituspaikat ovat jääneet suurelta osin käyttämättömiksi ja hoitamattomiksi.

Tokion kohdalla aika näyttää, miten käy. Ainakin yhdeltä kantilta kisajärjestäjät ovat kuitenkin valinneet kestävää kehitystä ja kiertotaloutta tukevan lähestymistavan.