Kiinan kasvavan ostovoiman keskiluokka suosii yhä enemmän kotimaisia kuluttajatuotteita ja ilmiöllä on jo nimikin: Guochao Pinpai. Kiinassa on jopa ‘China Brand Day’, jota juhlistetaan 10. toukokuuta. Erityisen kiinnostuneita kotimaassa suunnitelluista ja kotimaisten yritysten valmistamista kuluttajatuotteista ovat Kiinan millenniaalit.

Vaikka globaalit kuluttajabrändit, kuten Nike, Gucci ja Supreme pitävät pintansa, haastavat kotimaiset vastineet niitä entistä kovemmin. Kiinalaisten brändien vahvuudet markkinoilla ovat täysin ylivoimainen kohderyhmätuntemus ja se, ettei tuotteita tai mainoskampanjoita tarvitse räätälöidä erikseen Kiinan markkinoille. Myös tuotteiden laatu on parantunut merkittävästi edellisen vuosikymmenen aikana.

Pieneltä osin saattaa olla kysymys myös Kiinan ja Yhdysvaltojen välisen kauppakiistan nostattamasta keskustelusta. Kun yhdysvaltalaiset teknologiayritykset esimerkiksi ilmoittivat, etteivät ne enää tarjoa päivityksiä kiinalaisvalmisteisiin Huawei n puhelimiin, vastasi Kiinan nettikansa tähän raivolla. Miksi ostaa yhdysvaltalainen tuote, kun vastaava ja jopa parempi kotimainenkin on saatavilla?

Li Ning

Kiinalaisen lukuisia olympiamitaleja voittaneen voimistelijan Li Ning in 1990-luvulla perustama urheiluvaatebrändi osallistui vuoden 2018 New Yorkin muotiviikoille. Vaikka tuotemerkki on lähes kolme vuosikymmentä vanha, on se viime vuosina noussut uuteen kukoistukseensa. Merkin päätuotekategoriat ovat koripalloa, juoksua, saliharjoittelua ja sulkapalloa varten suunnitellut mallistot. Vuonna 2017 Li Ning lähti mukaan Kiinan kasvavaan katumuotitrendiin ja on siitä lähtien julkaissut vuosittain useamman ylisuuria vaatteita ja asusteita sisältävän malliston.

Oppo

Kiinalaisen matkapuhelinvalmistajan huhtikuussa julkaisema uutuuspuhelinmalli Reno teki tuotemerkistä Kiinan nettikansan suosikin. Kymmenkertainen zoomi ja puhelimen rakenteiden sisään tarvittaessa piilotettava kamera saivat kiitosta kiinalaisilta kuluttajilta. Oppo nousi kiinalaisen it-verkkosivuston älypuhelintuotemerkkivertailun suosituimmaksi tänä keväänä. Oppon Reno-malli julkaistiin myös Sveitsissä, mikä teki siitä Euroopan ensimmäisen kuluttajille myytävän 5g-verkoissa toimivan puhelimen. Suomessa BBK Electronics in omistama Oppo tunnetaan lähinnä blu-ray- ja dvd-soittimistaan. BBK Electronics omistaa myös OnePlus -tuotemerkin.

Luckin coffee

Vasta lokakuussa 2017 perustettu Luckin Coffee avasi ensimmäiset myymälänsä tammikuussa 2018. Tällä hetkellä satojen miljoonien dollarien tappiota tuottava kiinalainen kahvilaketju listautui pörssiin Yhdysvalloissa toukokuun puolessa välissä. Elokuussa 2019 yrityksellä on Kiinassa jo yli 3000 myymälää ja se aikoo avata 2500 uutta kuluvan vuoden loppuun mennessä. Strategiaan on kirjattu, että vuoden loppuun mennessä myymälöitä Kiinassa pitää olla enemmän kuin Starbucksilla. Luckin Coffeessa ei voi maksaa käteisellä, vaan kahvi on tilattava ja maksettava yrityksen oman mobiiliapplikaation kautta. Monet myymälöistä ovat käytännössä vain kahvinnoutopisteitä ilman viihtyisiä asiakastiloja.

Feiyue

Shanghaissa 1920-luvulla perustettu urheilukenkäbrändi Feiyue ei teknisesti enää ole kiinalainen yritys, sillä sen osti vuonna 2014 yhdysvaltalainen korporaatio BBC International, jonka pääkonttori sijaitsee Floridan osavaltiossa. Samaan yritysryppääseen kuuluvat muun muassa Marvel, Universal, Polo Ralph Lauren ja Tommy Hilfiger. Feiyue on kuitenkin hyödyntänyt taitavasti Kiinan markkinoiden markkinointiviestinnässään tuotemerkin kotimaisia juuria. Kiinan markkinoille tarjottavat kenkämallit myös noudattelevat uskollisesti tuotemerkin alkuperää taistelulajeihin soveltuvina kenkinä. Kenkien suosiota nostaa myös niiden edullinen hinta – usein noin puolet muiden suosittujen katumuotikenkäbrändien vastaavista tuotteista.