Laitilan Wirvoitusjuomatehdas otti ensimmäiset haparoivat askeleensa ulkomailla 2000-luvun alussa, jolloin se vei Kanadaan pieniä eriä siideriä.

"Se oli siiderin kannalta aivan liian aikaisin", toteaa toimitusjohtaja Rami Aarikka.

Nyt kun elintarvikevienti on pinnalla, Laitilaankin satelee yhteydenottoja. Maailmalle pitäisi saada siideriä, lonkeroa ja olutta. Kukko-olut kiinnostaa etenkin kukon vuotta viettävässä Kiinassa.

"Vielä meillä ei ole varsinaista kansainvälistymisstrategiaa, mutta aika selvä kuva kuitenkin. Aasia on vielä lähtökuopissaan, mutta kasvu tulee olemaan kovaa", Aarikka arvioi.

Niinpä Laitilakin tähtää Yhdysvaltain ohella Aasiaan. Oluen ohella itään virrannee tulevaisuudessa siideriä.

"Suomi on siiderissä 15 vuotta edellä, mutta nyt sen kulutus on kasvussa myös maailmalla. Suomalaisten marjojen hyödyntäminen siiderissä kiinnostaa."

Aarikka kertoo hiljattain Laitilassa vierailleesta eteläkorealaisseurueesta, joka ihastui mustikkasiideriin.

"Heiltä tuli heti tarjouspyyntö."

Lue lisää muun muassa suomalaisen Ambroniten ja saksalaisen Foodoran vientitoimista tuoreesta Markkinointi&Mainonta-lehdestä.