Suomen toiseksi suurin kiinteistönvälitysketju Kiinteistömaailma siirtää mainostilinsä Hasan & Partnersille. Ketju siirtyy näin samaan toimistoon kuin isäntänsä Sampo Pankki.

Kiinteistömaailman markkinointijohtaja Veera Hämäläinen-Lehtonen myöntää, että siirrolla haetaan synergiaetuja.

— Näemme siitä olevan pitkällä tähtäimellä hyötyä, että olemme emoyhtiön kanssa samassa toimistossa. Voimme hyödyntää molempien verkostoja ja mainonnallisestikin ajaa paremmin samaa päämäärää.

Rauhallista rakennusta

Kiinteistömaailman Hasan-yhteistyö käynnistyy kaikessa rauhassa, sillä syksylle ei ole luvassa uutta kampanjaa.

— Aloitamme nyt perussuunnittelun. Parhaillaan pyörivät radio- ja tv-kampanjat ovat vielä TBWA\PHS:n tekemiä.

Kiinteistömaailma ehti olla PHS:n asiakas viitisen vuotta. Toimisto toteutti muun muassa ketjun uuden nimen lanseerauksen ja liikemerkkiuudistuksen.

Hämäläinen-Lehtosen mukaan PHS-yhteistyöhön on oltu erittäin tyytyväisiä eikä mainonnan linjaan ole luvassa radikaaleja uudistuksia.

— Teemme pitkäjänteistä työtä ja rakennamme brandia rauhassa. Toki uusia tuulia aina tulee, mutta en usko, että mainontamme muuttuu merkittävästi.

Uusiin medioihin

Kiinteistönvälitysbisnes on aktiivisesti hyödyntänyt teknologian tuomia uusia kanavia. Jo kaksi kolmasosaa asuntoa etsivistä ihmisistä käy internetissä tutkailemassa tilannetta. Myös digitv:n ja mobiilimedian mahdollisuuksiin uskotaan.

Kiinteistömaailma kuului digitv:n pilottivaiheen ensimmäisiin mainostajiin, mutta on nyt ottanut aikalisän ja katsoo, milloin kannattaa aloittaa todenteolla. Ketju lanseerasi myös ensimmäisenä tekstiviestipohjaisen asuntopalvelun.

— Ensi vuonna tulemme varmasti olemaan myös entistä voimakkaammin internetissä, Hämäläinen-Lehtonen sanoo.

Perinteisen lehti-ilmoittelun hautajaisia ei kuitenkaan ole luvassa.

— Niin kauan kuin asuntoesittelyjen ajat eivät ole netissä, ihmiset joutuvat joka tapauksessa katsomaan ne sanomalehdestä.

Mikko Metsämäki

Lisää Kiinteistömaailmasta printtilehden sivulla 25