Yhdysvaltalainen tietotekniikka- ja ohjelmointiyritys Oracle harkitsee ostotarjouksen tekemistä kiinalaissovellus Tiktokin Yhdysvaltain, Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin liiketoiminnoista, kertoo tietotoimisto Bloomberg.

Mikäli Oraclen tarjous käy toteen, haastaa yhtiö kilpailussa videosovelluksen omistajuudesta Microsoftin. Financial Times kertoi aiemmin elokuussa, että yhdysvaltalainen ohjelmistoyritys Microsoft havittelee Tiktokin koko liiketoiminnan ostamista.

Miljardööri Larry Ellisonin luotsaama Oracle on Bloombergin lähteiden mukaan lähestynyt asian tiimoilta jo muun muassa riskipääomayhtiö Sequoia Capitalia.

Huhut Oraclen kiinnostuksesta saattavat haastaa Microsoftin neuvotteluaseman. Microsoft on ollut toistaiseksi ainoa yhtiö, joka on julkisesti vahvistanut käyvänsä neuvotteluja kiinalaisyhtiön kanssa.

Oracle, maailman toiseksi suurin ohjelmistoyritys, on keskittynyt ohjelmistojen toimittamiseen yritysasiakkaille, eikä sillä ole juurikaan aiempia investointeja sosiaaliseen mediaan tai kuluttajasopimuksiin.

Analyytikoiden arvioiden mukaan Oracle on yksi harvoista yrityksistä, jolla voisi olla Tiktokiin varaa. Sovelluksen Yhdysvaltain liiketoiminnan arvon on arvioitu liikkuvan 20–50 miljardin dollarin pakeilla.

Viime perjantaina yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi Tiktokin omistavaa kiinalaisyhtiötä ByteDancea myymään sen Yhdysvaltain liiketoiminnan 90 päivän kuluessa vedoten kiinalaisyhtiön muodostamaan turvallisuusuhkaan. Tiktokilla on pelkästään Pohjois-Amerikassa yli 100 miljoonaa käyttäjää.

Aiemmin Trump on allekirjoittanut asetuksen, joka estää Yhdysvalloista kaiken liiketoiminnan ByteDancen kanssa 45 päivän kuluessa allekirjoittamishetkestä, eli elokuun 6. päivästä alkaen. Uutiskanava CNN:n mukaan asetus tarkoittaa sitä, että Tiktokin toiminta Yhdysvalloissa kielletään, jos kauppoja ei synny ennen määräaikaa.

Aiemmin Trump uhkasi kieltää Tiktokin, mikäli ByteDance ei myy Tiktokin Yhdysvaltain liiketoimintaa Microsoftille syyskuun 15. päivään mennessä.

Oraclen Ellison on yksi harvoista Trumpia avoimesti tukevista Piilaakson moguleista.

Oraclen ohella myös Twitter on osoittanut kiinnostuta Tiktokia kohtaan. On kuitenkin epäselvää, kuinka pitkälle neuvotteluja on viety. Tiktokin on arvioitu olevan noin 29 miljardin dollarin arvoiselle Twitterille liian iso pala purtavaksi.