Markkinatalouden vakaana kannattajana olen iloinnut kilpailun viriämisestä vihdoin myös jäykkärakenteisessa Hyvä Veli -kotomaassamme. Kilpailua on tosin edistetty lähinnä lainsäädännöllä.

Teleoperaattorit saavat puolestani kilpailla toisensa hengiltä ja ryhmittyä uudelleen vanhaksi kunnon oligopoliksi, joka sanelee sellaiset hinnat, että toimintaa voisi kehittääkin. Julkiset hankinnat alistettakoon edelleen kansainväliselle kilpailulle, jotta saamme halpoja lauttoja Suomenlinnan liikenteeseen.

Kilpailu ei valitettavasti aina palvele kuluttajan etua. Nyt kun Helsingin seudulla on kaksi puhelinluetteloiden kokoajaa, aina ei voi tietää, kummassako esiintyy se firma, johon haluaisi yhteyden. Kun Instrun kehystarjous tv:ssä houkutteli ostoksille, puhelinluetteloni kertoi vain yhden myymälän osoitteen ja puhelinnumeron. Soitettuani annettuun numeroon työlästynyt nuori nainen kertoi, että tiedusteluja muiden myymälöiden sijainnista tulee monta päivässä, kun koko ketjun numerot ovat vain toisessa luettelossa.

Pienyrittäjänä olen kyllästynyt hakemistomyyjiin. Soittajat pommittavat minua niin Enirosta, Fonectasta, Inoasta kuin Yritystelestäkin. Kun ennen riitti nimi yhdessä luettelossa, nyt toinen toistaan virallisemmaksi ja keltaisemmaksi tuotteitaan kehuvien myyjien tulituksessa alkaa asiaan vihkiytynytkin olla sekaisin. Moni onkin jättäytynyt pois kaikista luetteloista. Joku taas maksaa osallistumisen neljäänkin hakemistoon.

Mainostoimistoja kilpailutetaan säännöllisesti. Moni mainostaja ei ole vakavasti aikeissa edes vaihtaa toimistoa, mutta toimistoja on kiva kyykyttää ja nuolettaa kenkänsä ilmaiseksi nälkäisillä nb-henkilöillä. Mitään korvausta ideariihistä ja laskuharjoituksista ei tietenkään makseta. Muuan mainosmiehen äskettäinen ärähdys on aiheellinen: miksi yrityksen kasvukonsulttia kilpailutetaan hinnoilla kuin karkkivalmistajaa?

Toimistot ovat liittonsa kautta vaatineet vuosikausia korvausta kilpailutöistään. Parhaat mainostajat maksavatkin vaivasta, huonoimmat panevat halvimman tarjouksen tehneen toteuttamaan kalleimmat ideat. Toimistokentän luova kärki kieltäytyy vanhanmallisista kauneuskilpailuista.

Kun kirjanpainajat päättivät ulkoistaa satavuotiaan ammattilehtensä, kustantamisesta järjestettiin kilpailu, jossa oli mukana isoja ja pieniä. Jostakin syystä arvasin etukäteen voittajan. Lehti päätyi lopulta pitkien vääntöjen jälkeen suurelle yhtiölle, jonka hallituksessa kirjanpainajien johtokunnan puheenjohtaja istuu. Tietysti hän jääväsi itsensä päätöksenteossa, mutta tietääkseni ei prosessin alkaessa eikä kuluessa.

Eniten minua jurppii omasta ja toisten pienyrittäjien puolesta sellainen kilpailutus, jolla vain hankitaan tietoa markkinahinnoista ja vedätetään yhteistyökumppania. Kun mainostoimistoja pompotetaan, liikerata jatkuu alihankkijoiden laumassa. Hyvä projektipäällikkö järjestää jo sovitusta työstä jollakin verukkeella hienpuristusfinaalin ja paistattelee alihankkijan katteen höylättyään asiakkaansa edessä oivana ostajana.

Alihankkijaportaassa parhaidenkin ammattilaisten elämä on mennyt niin epävarmaksi, että pätkätyöläisistä on tulossa asuntovelkaisia jalkamiehiä, joilla ei ole varaa enää työn kannalta tarpeelliseen autoonkaan. Monet entiset kansanopistot ja uudet ammattikorkeakoulut kouluttavat julkisella tuella kaiken aikaa lisää jalkamiehiä seksikkäiksi kehutuille luoville ja media-aloille. Niilläkin on kova kilpailu sieluista näyttävästä ilmoittelusta päätellen.