Audiblella voi nyt nimittäin muuttaa äänikirjaa tekstiksi. Sanat generoidaan äänestä ruudulle tekoälyn avulla, varsinaista tekstiosuutta äänikirjoissa ei ole mukana.

Kustantajien mukaan tämä rikkoo törkeästi heidän sopimustaan Amazon in kanssa. Audible-lisenssit kun koskevat nimenomaan pelkkää äänimuodossa olevaa kirjaa, eivät tekstiä, The Verge kertoo.

Amazonia ollaankin nyt viemässä oikeuteen asiasta. Mukana kanteessa ovat kustannusalan jättiläiset HarperCollins, Macmillan, Penguin Random House, Simon & Schuster ja Chronicle Books. Osallisena on myös lastenkirjoihin keskittyvä Scholastic, jolla on oikeudet esimerkiksi Harry Potter -kirjoihin ja Nälkäpeli-sarjaan.

Amazonilla uskotaan, että puheesta tekoälyn avulla generoitu teksti on oikeuden silmissä eri asia kuin puhdas teksti. Yhtiö jopa puolustelee kantaansa vetoamalla tekoälyn tekemiin virheisiin tekstintuotannossa. Yhtiön mukaan tekstiä ei voi myöskään lukea kuten perinteistä kirjaa, vaan teksti ilmestyy ruudulle sitä mukaa kuin ääneenlukija kirjassa etenee. Myös jaloon tarkoitukseen vedotaan, projektin taustalla on ajatus rohkaista nuoria ja lapsia lukemaan enemmän.

Samankaltaista kädenvääntöä on käyty Amazonin ja kustantajien välillä aiemminkin. Yhtiön Kindle-lukulaitteet osasivat muuntaa tekstiä puheeksi, mikä pillastutti kustantajat, jotka olivat myyneet verkkokauppajätille pelkästään tekstiä koskevan lisenssin. Silloin Amazon taipui ja antoi kustantajille mahdollisuuden kieltää ominaisuuden käytön teoksissaan.

Kirjailijoiden etujärjestön Author’s Guildin puheenjohtaja Doug Preston on Amazonin toiminnasta äärimmäisen käärmeissään - myös henkilökohtaisista syistä. Myös hänen kirjoistaan tarjotaan Audiblen kautta versioita, jotka voi muuttaa automaattisesti tekstiksi.

"Sopimuksessani lukee päivänselvästi, että Audiblella on oikeudet hyödyntää vain ääniversiota kirjoistani. Erityisesti kielletään kaikenlaiset tavat tuottaa tallenteesta tekstiä. En voi uskoa, että Audiblella on niin vähän kunnioitusta kirjailijoita, sopimuksia ja tekijänoikeuksia kohtaan. Kielessämme on yksi sana kuvaamaan tätä kaikkea: varkaus", Preston toteaa lausunnossaan.