Brändien arvostus 2015

Mari Kaislaniemi 18.10.2015 09:38 päivitetty 4.2.2016 11:02

Kokkikartano kiilasi kärkeen - viime vuoden ykköseinesbrändi tippui kolmanneksi

Jalostaja oli viime vuoden arvostetuin einesbrändi. Tänä vuonna ykköspaikalle nousi Kokkikartano.

Suomalaisten arvostetuin valmisruoka- tai einesbrändi on tänä vuonna Kokkikartano. Viime vuonna brändi oli kolmanneksi arvostetuin.

Vuoden 2014 arvostetuin einesbrändi Jalostaja on tippunut kolmannelle sijalle.

Saarioinen säilytti viime vuoden toisen sijan. Vuonna 2013 Saarioinen oli vielä einesten ykkönen.

Tiedot perustuvat Markkinointi&Mainonta-lehden ja Taloustutkimuksen Brändien arvostus 2015 -tutkimukseen, jossa selvitettiin kaiken kaikkiaan 998 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa.

Näin tutkimme

Markkinointi&Mainonta-lehden ja Taloustutkimus Oy:n Brändien arvostus 2015 -tutkimuksessa selvitettiin kaiken kaikkiaan 998 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa.

Taloustutkimus valitsi tutkitut brändit erillisessä esitutkimuksessa internet-paneelissaan maaliskuussa 2015. Esitutkimuksessa selvitettiin spontaanisti tunnetuimmat brändit 116 tuoteryhmässä.

Vastaajille ei annettu vaihtoehtoja, vaan heiltä kysyttiin ”Mitä brändejä eli merkkejä, tuotemerkkejä tai yrityksiä tulee mieleenne tuoteryhmästä x?”.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Tutkimus toteutettiin kesäkuussa 2015. Tutkimuksen vastausprosentti oli 40.

Vastaajia pyydettiin antamaan jokaiselle tuntemalleen brändille arvosana (4–10) sen mukaan, kuinka paljon hän kyseistä brändiä arvostaa.

Lisäksi kysyttiin, käyttääkö vastaaja brändiä pääasiallisesti, onko vastaaja nähnyt brändin mainontaa viimeisen puolen vuoden aikana sekä voisiko vastaaja suositella brändiä muille. Uutuutena tänä vuonna kysyttiin sitä, millaisena brändin hintatasoa pidetään ja antaako se hyvän vastineen rahalle?

Markkinointi&Mainonta-lehden brändilistan sijoitusten perusteena on käytetty ensisijaisesti annettujen arvosanojen keskiarvoa.

 

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö