Lineaarinen televisio ei ole menettänyt vuosikymmenen aikana juurikaan suosiotaan keskimääräisissä katseluminuuteissa mitattuna, vaikka markkinoille on vyörynyt suoratoistopalveluita.

Finnpanelin luvuista huomaa, että yleisön profiili on vaihtunut. 10−24-vuotiaiden katselu on kymmenessä vuodessa tippunut alle puoleen, 25–34-vuotiaista on kadonnut jo yli kolmannes ja 35−44-ikäluokkakin on alkanut laskea. Eläkeläiset katsovat televisiota, mutta kuluttavat vaatimattomasti.

Suomeen on syntynyt kahden kerroksen TV-markkina.

Alakerrassa on tarjolla kertakäyttöistä kotimaista viihdettä (tositelevisiot ja perheohjelmat) ja ulkomaisten toimijoiden syndikoitua ohjelmistoa (Simpsonit-maratonit), mitkä täyttävät lineaaritelevisiota. Yläkerrassa on laadukas draamasisältö, jota ajavat Yleisradio ja syvillä taskuilla varustetut kansainväliset suoratoistopalvelut. Alakerrassa sisältö tarjoillaan mainoksilla, yläkerrassa ilman.

Tilastokeskuksen mukaan eniten rahaa suoratoistopalveluihin käyttävät korkeakoulutetut, hyvätuloiset ja lapsiperheet, eli kaupallisesti kiinnostavimmat kohderyhmät. TV-mainontaa ostettiin viime vuonna 230 miljoonalla eurolla. Se on merkittävä summa.

Määrä on pudonnut vain viidenneksen huippuvuosistaan vuosikymmen sitten. Vertailuksi painettujen sanomalehtien mainospotti huippuvuonna 2007 oli inflaatiokorjattuna yli 800 miljoonaa euroa ja viime vuonna enää 300 miljoonaa.

Jos TV-markkinan segregaatio vahvistuu, mainostajat tarkastelevat sitä yhä kriittisemmin. Laadukkaan kuluttajarahoitteisen sisällön määrä kasvaa ja yleisöt siirtyvät suoratoistopalveluihin. On vaikeaa kuvitella massapaluuta mainoskatkojen pariin.

Toinen kysymys on, miten käy kotimaiselle sisällölle, jos mainoseurot romahtavat.

Kirjoittaja on entinen toimittaja, medialiike- toiminnan kehittäjä ja nykyinen liikkeenjohdon konsultti Civitta Finlandilla.